Ensimmäiset seitsemän työtä

Katja haastoi paljastamaan seitsemän ensimmäistä työtä #firstsevenjobs -somemylläkän innostamana. Mieleen tuli monta mahtavaa ja kamalaa muistoa, joten paljastuksia:

  1. Metsänistuttaja. Niitä männyntaimia oli aivan järjetön määrä ja jostakin niitä tuli aina vaan lisää. Olin 12-vuotias ja myöhästyin urakan venymisen vuoksi kokonaisen päivän taideleiriltä. En saanut palkkaa, koska joskus tulevaisuudessa omistaisin 1/4 niistä puista ja tavallaan tein töitä itselleni. Tai siis lapsilleni.
  2.  Jääurheiluseuran monitoimihenkilö noin 11-19-vuotiaana. Jaettiin mainoksia, myytiin lippuja, kahvia ja makkaraa, pestiin pelipaitoja, jaettiin ruokaa turnauksissa, liimattiin kirjekuoria kiinni ja laitettiin ne postinumerojärjestykseen, valmensin ringettejoukkuetta ja myöhemmin kuulutin peleissä tai pidin pöytäkirjaa. Suoritin ringettevalmentaja- ja jääkiekkotuomarikurssin ja ehkä merkittävämpänä saavutuksenani kirjoitin 15-vuotiaana hakemuksen, jolla seura sai 10 000 markan palkinnon Jääkiekkoliitolta.
  3.  4H-kerhonohjaaja. Olin 14-vuotias ja vedin kerhoa toisen samanikäisen tytön kanssa. Aluksi kaikki oli oikein mukavaa ja kerhossa innostuneita alakoululaisia, mutta sitten siitä kiinnostuivat jostain syystä myös ikäisemme pojat ja jouduimme pitämään ovia lukossa, etteivät ne tunkeneet sisään väkisin. Koska heitä ei otettu sisälle, he tyhjensivät pyöristämme kumit ja myöhemmin varastivat mopot. Lopetin.
  4.  Hinnoittelija Anttilan varastossa. Ensimmäinen kesätyö. Tuntipalkka oli 19.90 mk ja tehtävänä laittaa tavaroihin hintalappuja listan mukaan. Taukohuoneessa miehet polttivat tupakkaa. Tein töitä vain neljä viikkoa, koska heinäkuussa alkoi rippikoulu. Palasin Anttilaan vielä monena kesänä, sain nähdä hintalappujen muuttuvan viivakoodillisiksi ja tulostettaviksi, ja pääsin tekemään monenlaista kauppahommaa.
  5. Makkaranpakkaaja. Heti ylioppilaskirjoitusten jälkeen pääsin liukuhihnalle jääkaappilämpötilaan laittamaan grillimakkaroita riviin. Aioin olla siellä vain sen aikaa että aloittaisin Anttilassa kesäkuun alussa, mutta paremman palkan innostamana jäin loppujen lopuksi samaan firmaan pätkittäin lähes kuudeksi vuodeksi kaikenlaisiin töihin. Ensimmäisen kesän jälkeen tehdas lopetettiin ja seuraavaksi kesäksi hain toisen kaupungin paikkaan. Tyrmistys oli molemminpuolinen kun tapasin siellä edellisen kesän tuttujani, kokeneempia pakkaajia ”opiskelemassa alaa” jollain työllistämistuella, ja minä keltanokka kesätyttö sain oikeaa palkkaa.
  6. Lihakaupan myyjä. Aloitin jouluruuhka-apulaisena ja kesällä lomitin pomoa. Opin sahaamaan siankyljet grilliluiksi ja leikkaamaan pihvit. Kerran olin kiivennyt jakkaralle täyttämään ylähyllyä, kun asiakas tarttui kaksin käsin takapuoleeni. Säikähdin ja huitaisin tyyppiä kädessäni olleella pakkauksella naamaan, josta hän suuttui ja uhkasi soittaa pomolleni. Pomo haukkui minut. Asiakas ei saanut vammoja, mutta hänen vaimonsa tuhahti.
  7. Palvelutiskimyyjä ja kassantäti. Vielä silloin ei tarvinnut kysyä laitetaanko pakasteet pieneen pussiin. Sain asiakkaalta kukkia, kun olin ollut hänelle aiemmin ystävällinen, vaikka hänen lompakkonsa oli unohtunut kotiin. Tämän työsuhteen aikana minulle alkoi kertyä eläke.
anttila_1989
Tämännäköisiin vaatteisiin ammuin hintalappuja roikkumaan ensimmäisenä Anttilan kesänä.

 

Myöhemmin ehdin olla mm. paikallislehden toimittaja ja päihdevieroitusosaston ohjaaja.

Nämä menneiden ja useimmiten CV:n ulkopuolelle tiputettujen työpaikkojen luettelot on jo ehditty moittia kovapalkkaisten brassailuksi hanttihomma-kokemuksillaan tai työttömien kiusaamiseksi. En ymmärrä mitä leveilemistä on sen paljastamisessa, että on tehnyt monenlaista työtä, jopa jotain sellaista, johon kaikki eivät suostuisi. Tai millä tavalla työtöntä loukkaa jonkun muun työpaikka joskus 20 vuotta sitten?

Minusta nämä listat ovat kiinnostavia. Ne kertovat, paitsi monenlaisista työhistorioista, myös työelämän ja yhteiskunnan muutoksesta. Varsinkin meillä 1970-luvulla ja aiemmin syntyneillä on kokemusta töistä, jotka ovat jo kadonneet. Edellisen lama-ajan nuorina kesätyöpaikoista oli pulaa (samoin kuin nykyäänkin) eikä valinnanvaraa ollut. Onnekas oli jos kesätyön sai, joten ns. paskaduunit olivat usein sitä aivan kirjaimellisesti.

Juttelin muuten jokin aika sitten paljon rekrytointia tekevän ihmisen kanssa, joka kertoi pitävänsä työkokemusta hampurilaisravintolasta, tehtaan liukuhihnalta, varastoista, siivouksesta ym. positiivisena, koska se kertoo ihmisen kestävän myös haastavia tilanteita, pitkästymistä ja rankkoja päiviä. Nämä tyypit eivät pikkuasioista valita tai jää saikulle heti kun ekan kerran aivastuttaa.

Vaikka silti kyllä vähän kadehdin ihmisiä, joilla on nuoresta saakka johdonmukainen CV.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *