Ensimmäinen kesätyökesä

Esikoiseni täytti tänä vuonna 16 ja ensimmäisen kerran haki tosissaan kesätöitä. Töiden hakeminen oli piinaavaa äidille, mutta kaksi haastattelua saldona oli loistava ja paljon odotettua parempi. 16-vuotiaita hakijoita on paljon, eivätkä nämä juuri peruskoulunsa päättäneet voi vielä työkokemuksellaan ja koulutuksellaan juurikaan erottautua.

Kun lapsi lähti työhaastatteluun, kävelin eteiseen perässä ja kalkatin supernopeudella välttämättömiä ohjeita, kuten että pitää sitten siellä kätellä ja katsoa silmiin.

-Hmph. Tiedän.

Sinne meni.

Olin mukanaelävänä ja rohkaisevana äitinä heti myös ovella vastassa haastattelusta palaavaa. Keksin noin kolmekymmentä kysymystä, esitin niistä ehkä kymmenen tärkeintä ja sain muutaman valaisevan vastauksen, kuten hmmhh, en muista, joo kai, ne sit soittaa.

Sitten ne toiset soittivat, että sinut on valittu, mutta ne toiset laittoivat myöhemmin meiliä, että sinut ON VALITTU. Siis ihana hämmästyttävä reipas lapseni sai kaksi kesätyötä. Molemmat olivat tietysti yhtäaikaa, joten vain toisen voi ottaa vastaan.

Aika mieletöntä.

Menin sitten seuraavaksi halkeamaan ylpeydestä.

Kunnes tajusin, että hän teki kaiken itse ja onnistui luultavasti kasvatuksesta ja ohjeistani huolimatta.

Entä jos töitä ei olisi tullut? No olisin ainakin antanut kieltoja ja hyviä ohjeita (eli rageillut) paljon enemmän valvomisesta ja pelaamisesta. Nyt kun on peruskoulu suoritettu, kesäduuni tehty ja opiskelupaikkakin taskussa, en yhtään viitsi naputtaa mistään, vaikka ehkä pitäisi.

Vai pitäisikö?

kuva: Pixabay

 

 

Kesätyöt -hot or not?

Viime vuonna 15-vuotiaalle ei löytynyt kesätyötä, eikä sitä vielä kauheasti etsittykään, mutta tänä keväänä 16 täyttävä etsii töitä jo tosissaan. Vaikka toisin luulin.

Aloin puhua kesätyön etsimisestä jo joulukuussa, koska tammikuussahan haut olisivat jo käynnissä. En saanut vastausta. Tammikuussa kalkatin aiheesta vähän väliä ja aloin hermostua: tällä menolla haut ehtisivät mennä ja hupsista keikkaa teini havahtuisi ensimmäisenä kesälomapäivänä työttömyyteensä. Googlailin silti mahdollisia paikkoja ja jatkoin papatustani. Hermostuin ja kilahdin. Pitääkö minun hakea sinne hänen puolestaan? Ehkä menen myös töihin, ettei herran tarvitse itse? Miten on, haenko palkan hänelle käteen vai jaksaako hän itse mahdollisesti tuhlata sen?!

Onneksi kilahdin ihan yksinäni, tai ehkä miehelle vähän avauduin, koska sitten ajattelin uudestaan.

Miten teini osaisi etsiä työpaikkaa tai hakea sinne, jos vain käsken tehdä niin? Koulussa on varmaan asiasta puhuttu, mutta koko työnhaun maailma on hänelle uusi. Ehkä voisin auttaa vähän.

Se toimi. Näytin, miten pääsee alkuun ja miten paikkoja kannattaa etsiä. Pojalla oli jo CV valmiina ja hakemustekstit syntyivät vauhdilla. Annoin muutaman vinkin siitä mitä mihinkin kannattaa kirjoittaa ja hakemuksia alkoi lähteä. Yksi soittokin on tullut, vaikka tiedämme molemmat että hakijoita on valtavasti enemmän kuin paikkoja.

Mietin hakurumban jälkeen, miksi itse olen aiheesta niin herkästi hiilenä? Menin itse ensimmäiseen kesätyöpaikkaani 14-vuotiaana ja jäin paitsi monista ikäisteni kesämenoista. Miksi haluaisin lapselleni samaa? Koska vaikka jotakin rantariemuja jäi ehkä kokematta, koen oppineeni töissä paljon. Ehkä minulle ei enää ole hyötyä hinnoittelukoneen käytöstä, mutta työyhteisössä olemisesta ja vastuunkantamisesta kyllä. Noista hanttihommakokemuksista on ollut myöhemmin hyötyä myös niiden ihan oikeiden töiden hakemisessa.

Entä, jos paikkaa ei tällä kertaa löydy? Muutama idea on jo.