Kepparit kunniaan eli Hobbyhorse Revolution

Hyvinkäällä järjestettiin ensimmäistä kertaa Red Carpet elokuvafestivaali syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Festariohjelmiston elokuvista me leffa-ahmatit olimme jo ehtineet nähdä lähes kaiken, mutta siellä oli yksi helmi, jota lähdimme katsomaan yhdessä 10-vuotiaan kanssa: dokumentti Hobbyhorse revolution.

Palkittu elokuva seuraa kolmea nuorta naista, jotka ovat intohimoisia keppariharrastajia. Kepparit mielletään usein lasten leluiksi, mutta internetin aikakaudella harrastajat ovat löytäneet toisensa synnyttäneet huikean yhteisön tapahtumineen. Kaikki kolme ovat kuitenkin välillä harrastuksestaan hiljaa: ymmärtämättömät arvostelevat ja jopa kiusaavat.

Alisa on harrastanut keppareita vuodesta 2008 ja on yksi lajin suurista staroista. Hän on innostanut lukuisia uusia harrastajia mukaan, menestynyt lajin kilpailuissa ja maksanut jopa ajokorttinsa keppareista saamillaan tuloilla. Elokuvassa Alisa tuo esiin harrastajien hyvän yhteishengen ja avoimuuden. Kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Tapasimme Alisan elokuvan jälkeen ja hän kertoi, että keppariharrastuksen suosio kasvanut viime vuosina valtavasti ja levinnyt Suomesta jo muihin pohjoismaihin.

Aisku on toinen leffan päähenkilöistä ja juuri Alisan innoittamana päätynyt keppareiden pariin. Aisku on kolmikosta se, joka joutuu piilottelemaan harrastustaan eniten ja kertoo, että tavallaan on olemassa kaksi Aiskua: keppariharrastaja ja se kavereiden tuntema, joilla ei ole aavistustakaan keppareista. Aisku on todella valovoimainen ja karismaattinen persoona ja selvästi sekä kepparipiirien että ystäviensä ihailema.

Elsa on kolmikon nuorin, mielikuvitusrikas ja luova taiteilija, jolle kepparit ovat olleet apuna selviämisessä koulukiusaamisesta. Elsan puheenvuorot olivat todella koskettavia, koska ohjaaja Selma Vilhunen sai upeasti esille tytön upean persoonallisuuden, ja tämän herkän lahjakkaan lapsen joutuminen koulukiusatuksi oli tuskallista kuultavaa, mutta toisaalta niin monta kertaa yläkoulussa nähtyä. Erilaisuutta ja lahjakkuutta ei siedetä.

Dokumentin rakenne on hieno. Se kuljettaa hämmennyksestä yhteenkuuluvuuteen ja surusta riemuun. Oli hauska nähdä harrastukseensa hurahtaneiden elämää, koska siinä oli jotakin tuttua omilta kestovaippapalstoilla roikkumisvuosiltani:  pienen piirin yhteinen juttu syttyy ryhmässä roihuksi. Samaa tulta näen nykyään lastenvaate-ryhmissä ja näitä kaikkia kolmea hommaa yhdistää myös se, että ulkopuoliset ovat kärkkäitä arvostelemaan ja naureskelemaan näitä ”typeriä” juttuja.

Upeaa oli myös seurata lasten ja nuorten yhteistä tekemistä. Valtavat kisat ilmoittautumisineen, leirit ja valmennukset, kaikki tyttöjen joukkovoimaa ja varmasti opettaneet tekijöilleen monia työelämässäkin tarpeellisia taitoja.

#kepparitkunniaan

 

Postaus julkaistu myös Minityylissä. Elokuva nähty pressilipulla.