Musiikkia maanantaihin

krog6_bw_lres

Henkeä monin tavoin salpaavina ruuhkavuosina kadotin musiikin. Arjessa oli ääntä niin paljon, että lasten nukkuessa kaipasi vain hiljaisuutta. Tulin allergiseksi kaikenlaiselle kakofonialle, enkä vieläkään kestä, jos vaikka televisio rallattaa taustalla ja tyypit mölöttävät sen päälle. Työkin on tullut valittua niin, että 40-vuotistarkastuksessa löytyi kuulonalenemaa molemmin puolin. Koulun ja päiväkodin väen ammattivika.

Tutkijat ovat johtopäätelleet, että luolamiehinä ollessamme melu oli vaaran merkki ja elimistö virittäytyi melutilanteessa taistele tai pakene -tilaan. Nykyään olisi luolahenkilöllä kiire nuijia autoja, lentokoneita, moponuorisolaisia, juontajia, lehtipuhaltimia ja hissimusiikkikaiuttimia mäsäksi. Yhä edelleen meillä on päässä samanlainen pikayhteys kuulohuoneesta kauhuosastolle, ja melu tärskäyttää stressihormonia vereen roimasti, ennenkuin tieto mölyn lähteen vaarattomuudesta ehtii perille. Silloin on jo suhahtanut verenpaine taistelulukemiin, ja jos sellainen lukema näkyy usein terveysihmisen mittarissa, joutuu ottamaan vastaan pillerireseptin.

Samat (tai ehkä jotkut toiset) tutkijat ovat huomanneet myös, että kaikenlainen kalkatus ja kilinä, hurina ja pörinä saa ihmisen väsyneeksi. Siinä kuulohuoneessa ei ole ollenkaan suodatinta, joka osaisi laittaa korviin tulevia ääniä järjestykseen tai roskakoriin, vaan kaikki menevät jonossa samanarvoisina keskushermoston analyysiin. Kyllähän sellainen urakka uuvuttaa kun päiväkaudet aivoparka laittaa äänitietoja hulluna järjestykseen, ettei vahingossa mene televisiomainos lapsen itkun päälle.

Onneksi toiset tutkimusihmiset ja niiden jotkut tutut keksijät ovat tehneet vastamelukuulokkeet, joista voi kuunnella mukavaa musiikkia ja samalla niistä kuuluu kuulumatonta ääntä, ja tulee destruktiivinen interferenssi. Nyt se juuri tulee tuon teini tv-sarjan kanssa ja se on ihanaa, sillä voin kuunnella Karin Krogin upeaa ääntä ja Scott Hamiltonin puhaltelua, enkä yhtään kuule teennäisesti amerikkaa puhuvia nasaaliääniä. Karin Krog on muuten minuakin vanhempi, melkein 80, ja laulaa vahvalla mielettömällä meiningillä ihmisen aivan hetkessä hyvälle tuulelle. Siksi viikon levy on Karin Krog & Scott Hamilton: The best things in life

Siihen musiikki on parasta: mielialansäätelyyn.

 

448f

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *