Helsingin kaupunginteatterin syksy

Kahden vuoden evakon jälkeen teatterilaiset ovat palanneet kotiinsa ja kaupunginteatterin remontti on valmistunut. Viisikymmentä vuotta sitten valmistunut talo on käyty läpi lattiasta kattoon ja seinien sisään, ja nyt kaiken pitäisi olla kunnossa. Ensivaikutelma on ainakin upea: vanhat värit on kaiveltu esiin ja ulkoasu palautettu mahdollisimman lähelle alkuperäistä. Tekniikka on nykyaikaisinta mahdollista. Ajatelkaa, että esimerkiksi nämä pienen lämpiön reikätiilet on irrotettu ja joka ikinen reikä on puhdistettu..! Tässä noista näkyy vain pieni osa. Ikkuna on avattu uudelleen, välillä sitä ei ole ollut.

Pääsin kurkistamaan myös kulissien taakse, ja sielläkin kaikki oli uutta ja kiiltävää. Henkilökunta on saanut työskennellä talossa keväästä saakka ja laittaa puvustoa ja tarpeistoa paikoilleen. Käsittämättömän suuri työ.

Tekijänoikeudellisista syistä kuvata sai vain rajatusti, mutta jättimäinen lavastamo oli aika vaikuttava. Maskiin ja näyttelijöiden pukuhuoneisiinkin sai kurkistaa nopeasti.

 

Saimme nähdä makupaloja syksyn tarjonnasta ja omat suunnitelmani ovat selvät: tyttären kanssa menen katsomaan Peppi Pitkätossun, miehen kanssa Arvoituksellisia muunnelmia, poikien kanssa katsotaan Palkkamurhaajan painajainen ja tyttökaverit napataan mukaan katsomaan Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa ja Hansun ja Pirren Mieleni minun tekevi. Jos vielä liimaisin julisteita huoneeni seinille, olisivat nämä naiset siellä kunniapaikalla.

Toivottavasti teatterinaiseni tahtoisivat nähdä myös Kultaisen vasikan tai Myrskyluodon Maijan. Historiaa rakastava teini voisi lähteä katsomaan myös Suomen historiaa kuvaavan Mannerheim ja saksalainen suudelma.

Ihana ihana syksy tulossa!

Lue lisää HKT:fi

Ulla Tapaninen
Riitta Havukainen ja Eija Vilpas
Palkkamurhaajan painajainen
Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen: Arvoituksellisia muunnelmia

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *