Gard Sveen: Raskaat varjot

Eletään vuotta 2003. Vanha vastarintaliikkeen sankari ja valtaa käsisään pidellyt Karl Oskar Krogh löydetään kotoaan raa’asti murhattuna. Samaan aikaan on löytynyt kahden aikuisen ja lapsen toisen maailmansodan aikaan metsään haudatut ruumiit. Tapahtumia alkaa selvittää rikostutkija Tommy Bergmann, jonka oma elämä ei ole sujunut aivan poliisimiehelle sopivin tavoin.

Kirjan toinen aikajana kulkee toisen maailmansodan vuosina. Saksalaiset olivat miehittäneet Norjan ja nuori ja kaunis Agnes Geller värväytyy vastarintaliikkeen agentiksi. Hän avaa ulkonäöllään monia ovia ja elää sen vuoksi jatkuvassa kuolemanpelossa syanidikapseli käsilaukussaan.

Sotaromaani ja dekkari samassa paketissa voisi olla sekava ja synkkä, mutta tämä on raikas, itkettävä ja koukuttavan jännittävä. Kun suuri osa osallisista on kuollut on jo vuosia sitten, ei Tommy Bergmannin tehtävä ole helppo. Lukijaa viedään kohti totuutta arvaamattomia teitä, eikä viimeistä ratkaisua ehkä edes olisi halunnut tietää.

Gard Sveenin esikoisteos Raskaat varjot sai parhaalle pohjoismaiselle rikosromaanille myönnettävän Lasiavain-palkinnon vuonna 2014.

Gard Sveen: Raskaat Varjot 2015 Bazar

ostin e-kirjan

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *