Erityisherkkä vai pohjoissuomalainen?

Pari vuotta sitten se alkoi. Keskustelupalstoilla jaettiin testituloksia ja oireita. HSP-kirjaan törmäsi joka paikassa. Julkkis toisensa jälkeen kertoi naistenlehdessä olevansa erityisherkkä. Siis sellainen, joka kokee maailman niin syvästi, että se uuvuttaa.

Seuraavaksi lentoon lehahtivat nauravat harakat: onpa herkkää ja huomionhakuista! Ehkä uusi trendidiagnoosi niille, joita sisäilma, langaton verkko tai sähkö ei ole sairastuttanut?

Erityisherkkyys oli heille hermojen heikkoutta, mielen sairautta tai virheellisyyttä. Negatiivista ja naisille tyypillistä.

Elaine Aronin kirjaa erityisherkkyydestä myytiin valtavasti ja moni löysi tuttuja piirteitä itsestään. Erityisherkät lapset saivat huomion seuraavaksi. Pitäisikö heitä jotenkin erityisesti tukea? Onko tämä vain uusi vaatimus erityiskohtelusta oikeuksistaan tietoisilta vanhemmilta?

Mistä on kysymys?

Erityisherkkyys ei ole sairaus tai diagnoosi, vaan ihmisen ominaispiirre. On arvioitu, että noin 15-20%:lla on erityisherkkä autonominen hermosto, joka reagoi voimakkaasti ulkoa tuleviin ärsykkeisiin. Erityisherkkiä on erilaisia: yksi pohtii asioita tarkkaan etu- ja jälkikäteen, toinen ei kestä olla kauan ihmisjoukossa, kolmas on koko ajan tuntosarvet tarkkoina toisten tunnetiloista, tai kaikkea tätä. Ihminen ei kuitenkaan välttämättä ole erityisherkkä, jos täyttää jonkun tunnusmerkeistä, vaan toimintatapa voi olla opittu lapsuudessa, sairaus tai neurologinen ominaisuus.

 

 

Mitä sitten? Moni erityisherkkä on tottunut pitämään itseään huonona ja heikkona ja koettanut muuttaa suhtautumistaan tai toimintaansa hyväksyttävämmäksi ja uuvuttanut itsensä. Itetuntemus ja omien rajojen löytäminen on aikuisuuden herkku, josta lapsena ja nuorena ei vielä voi nauttia. Jos tunnet väsyväsi hälystä tai ihmisistä, keskittymiskykysi katoavan taustaääniin tai kaipaavasi usein yksinoloa saatat olla erityisherkkä.

Minä pohdin omaa olemistani luettuani Anna-Leena Härkösen kirjoitettua aiheesta. Tunnistin tekstistä monta tuttua asiaa. Heräsi epäilys. Minä olin aina ajatellut olevani vain maalla kasvanut, joka ei ole tottunut suuriin väkijoukkoihin. Pohjoispohjalainen, joka ei ole tottunut puhuviin ihmisiin. Pohjoispohjalainen, joka on tottunut arvioimaan ihmisen mielialan ja -piteen siitä puhumattomuudesta.

Anna-Leena Härkönen on myös kasvanut siellä samalla aavalla. Mitä tästä pitäisi ajatella? Että siksi hän on niin viisas ja viiltävän tarkkasilmäinen?

Erityisherkkyys ole asennekysymys. Se ei lähde lenkkeilemällä tai saunomalla. Eikä erityisherkkä vaadi erityiskohtelua. Hän vain toivoo saavansa olla sellainen kuin on, ilman mollaamista ja taivastelua.

Anna-Leena Härkönen

Lisätietoa:

HSP – Suomen erityisherkät

 

Kuvakaappaus_9_3_2016_14_37

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *