Kesätyöt -hot or not?

Viime vuonna 15-vuotiaalle ei löytynyt kesätyötä, eikä sitä vielä kauheasti etsittykään, mutta tänä keväänä 16 täyttävä etsii töitä jo tosissaan. Vaikka toisin luulin.

Aloin puhua kesätyön etsimisestä jo joulukuussa, koska tammikuussahan haut olisivat jo käynnissä. En saanut vastausta. Tammikuussa kalkatin aiheesta vähän väliä ja aloin hermostua: tällä menolla haut ehtisivät mennä ja hupsista keikkaa teini havahtuisi ensimmäisenä kesälomapäivänä työttömyyteensä. Googlailin silti mahdollisia paikkoja ja jatkoin papatustani. Hermostuin ja kilahdin. Pitääkö minun hakea sinne hänen puolestaan? Ehkä menen myös töihin, ettei herran tarvitse itse? Miten on, haenko palkan hänelle käteen vai jaksaako hän itse mahdollisesti tuhlata sen?!

Onneksi kilahdin ihan yksinäni, tai ehkä miehelle vähän avauduin, koska sitten ajattelin uudestaan.

Miten teini osaisi etsiä työpaikkaa tai hakea sinne, jos vain käsken tehdä niin? Koulussa on varmaan asiasta puhuttu, mutta koko työnhaun maailma on hänelle uusi. Ehkä voisin auttaa vähän.

Se toimi. Näytin, miten pääsee alkuun ja miten paikkoja kannattaa etsiä. Pojalla oli jo CV valmiina ja hakemustekstit syntyivät vauhdilla. Annoin muutaman vinkin siitä mitä mihinkin kannattaa kirjoittaa ja hakemuksia alkoi lähteä. Yksi soittokin on tullut, vaikka tiedämme molemmat että hakijoita on valtavasti enemmän kuin paikkoja.

Mietin hakurumban jälkeen, miksi itse olen aiheesta niin herkästi hiilenä? Menin itse ensimmäiseen kesätyöpaikkaani 14-vuotiaana ja jäin paitsi monista ikäisteni kesämenoista. Miksi haluaisin lapselleni samaa? Koska vaikka jotakin rantariemuja jäi ehkä kokematta, koen oppineeni töissä paljon. Ehkä minulle ei enää ole hyötyä hinnoittelukoneen käytöstä, mutta työyhteisössä olemisesta ja vastuunkantamisesta kyllä. Noista hanttihommakokemuksista on ollut myöhemmin hyötyä myös niiden ihan oikeiden töiden hakemisessa.

Entä, jos paikkaa ei tällä kertaa löydy? Muutama idea on jo.

Mihin tarvitaan uusi blogiyhteisö Kublo?

Keski-Uudenmaan blogit eli lyhyesti Kublo on keskiuusimaalaisten sisällöntuottajien uusi yhteisö, joka avattiin niin yleisölle kuin hakijoillekin tammikuussa 2017.

Joulun alla ja hiljaisina pyhinä kuhisivat paitsi tontut myös meilit, kun Minnan kanssa kokosimme monista Kublo-pohdinnoista kestävää ydintä, jonka ympärille yhteisön olisi hyvä syntyä ja kasvaa. Blogiyhteisöjähän on jo vaikka kuinka, mekin molemmat kuulumme jo joihinkin, miksi siis vielä yksi?

Olipa kerran, lähes kaksi vuotta sitten, eräs pieni joukko Facebookissa. Heitä yhdisti se, että heidät oli valittu osallistumaan PING Helsinkiin, aivan ensimmäiseen vaikuttajamarkkinoinnin tapahtumaan ja ryhmässä sai esittäytyä muille jo etukäteen. Sieltä huomasin Minna Luoman eli Rouva Sanan, järvenpääläisen toimittajan, joka bloggasi mm. paikallisista kulttuuritapahtumista. Ne kiinnostivat ja lisäsin rouvan postaukset lukulistalleni.

PING -tapahtumassa satuimme tämän rouvan kanssa samaan lounaspöytään ja pääsin kyselemään Minnalta hänen toimittajan ja bloggaajan rooliensa yhdistämisestä ja näiden kahden maailman eroista. Pingissä tapasin myös valtavasti muita bloggaajia, vloggaajia ja instagrammaajia, ja ensimmäistä kertaa kunnolla tajusin, kuinka isoksi homma oli kasvanut. Kuulin todella inspiroivia tarinoita ja ajatuksia, ja kiinnostuin ilmiöistä blogien suosion ja varsinkin niiden markkinointivoimien takana.

Sana voimautuminen ei kuulu suosikkeihini, mutta se kuvaa täydellisesti sitä tunnetta, joka valtasi koko jengin, kun pääsimme vertailemaan kokemuksiamme bloggaamisesta, somejulkisuudesta ja yritysten kanssa tehtävistä yhteistöistä. Juuri noin minäkin ajattelen! Mullekin kävi noin! Vau mikä idea!

Jotain siitä samasta hypestä tahdon Kublonkin tuovan jäsenilleen: vertaistukea, vinkkejä, uusia ideoita ja kavereita. Lisäksi haluan osaltani antaa keskiuusimaalaisille yrityksille tilaisuuden tutustua paikallisiin somevaikuttajiin ja vaikuttajamarkkinointiin. Vielä jos joku löytää kauttamme kiinnostavaa seurattavaa, tai innostuu itse kuvaamaan tai kirjoittamaan, niin aina parempi.

Paikallisuus on Kublon voima. Uskokaa tai älkää: kehä kolmosen takanakin on elämää, ja nyt voit mennä katsomaan minkälaista.

 

 

Tänä vuonna minusta tuli yrittäjä

Vuosi on lopuillaan ja blogin hiljaisuus päättyy. Viime keväänä syntynyt ajatus kokopäiväisestä yrittäjyydestä osa-aikaisen lisäksi on kasvanut ja kehittynyt kokonaiseksi ja tullut todeksi. Marraskuun ensimmäisenä päivänä minusta tuli yrittäjä.

Ensimmäisestä kahdesta kuukaudesta on mieleen jäänyt lähinnä miljoona huonoa ja ehkä pari hyvää ideaa, paperishowta ja monta kiinnostavaa mahdollisuutta. Rahaa on vain mennyt, joten säästöjen syömiseen alkaa jo tottua.

Ihaninta ja kamalinta on vapaus! Voi valita itse mitä tekee, mutta toisaalta täytyy myös itse itseään komentaa tekemään ne tylsät hommat, eli kaikki rahaan liittyvät. Peppi Pitkätossun ohjein sanon ensin itselleni nätisti, sitten vähän tiukemmin ja kolmannella komennan rumasti. Yleensä tottelen vasta kolmannella, ekalla en tee koskaan mitään.

Työaikojen säätelyä täytyy myös vähän miettiä. Talossa on hiljaista noin klo 9-13 ja 22-07, kun taas minä nukkuisin kaikista mieluimmin puolille päivin. Ei toimi. Toisaalta voisin tehdä jotain töitä koko ajan, eikä sekään toimi. Viikonloppuisin pakollisia keikkoja lukuunottamatta en tee töitä, ehkä.

(ja vuoden päästä kuolen nauruun ja häpeään kun luen nämä naiivit kuvitelmat)

Jos pohdit yrittäjyyttä, kannattaa ehdottomasti käyttää paikallisten uusyrityskeskusten palveluja. Ilmaiseksi aivan huipputyypit auttavat ja sparrailevat, lukevat omituiset suunnitelmasi ja pitävät pokkansa, vaikka laskelmista puuttuu pari juttua.  Kannustavat ja sanovat, että aina voi tulla uudelleen. Aivan mielettömän hienoa!

Toinen aivan loistojoukko on Facebookin Naisyrittäjät, jossa yrittäjät auttavat toisiaan ja kertovat parhaat vinkkinsä ja varoituksensa. Naisvoimaa!

Ja jos vielä haluat tietää mitä teen, voit kurkistaa nettisivuilleni http://calendulamedia.net/.

 

 

Liian vanhoja lapsiparkkiin

Esikoinen oli noin 3-vuotias, kun vein hänet ensimmäistä kertaa lapsiparkkiin. Ajattelin, että pojalla olisi hauskempaa leikkipaikassa kuin kiireesti kierrettävässä kaupassa. Huuto alkoi, kun olimme noin kymmenen metrin päässä, ja se kuulosti siltä, että oli pakko palata takaisin. Hän ei ollut valmis lapsiparkkiin.

Kun pikkuveli kasvoi, veljekset saattoivat joskus jäädä yhdessä leikkimään parkkiin, mutta aina sen verran murheellisen näköisinä, että palasin mahdollisimman pian takaisin. Suunnilleen samoihin aikoihin käytiin lehtien yleisönosastoilla ja muuallakin kiivasta keskustelua siitä, saako lapsia pitää ostoskärryissä ja pitääkö ylipäätään lapsia edes ottaa mukaan kauppaan, koska a) he häiritsevät melullaan ja arvaamattomuudellaan muita ihmisiä ja b) kärsivät itse siellä, kun itsekkäät vanhemmat vain haluavat shoppailla päivät päästään.

Ikävä kyllä, jostakin oli lapsiperheellekin ruoka ja tarpeelliset tavarat haettava, eikä työssäkäyviä isovanhempia satojen kilometrien päästä noin vain soitettu taaperoita vahtimaan kauppareissun ajaksi. Lapset tottuivat olemaan mukana monenlaisissa paikoissa ja yleensä kaikki sujui hyvin. Asuntolainaa hakiessa saattoi virkailijan kasvoilta lukea hetkellisen järkytyksen, kun ilmestyimme tapaamiseen vauva sylissä ja pari taaperoa lahkeissa kiinni. Talopaketin valintaan vaikutti yllättävän paljon myyjän reagointi seurueeseemme. Eräs suuri kotimainen talotehdas oli suosikkimme, mutta keski-ikäinen naismyyjä  oli niin selvästi raivoissaan lapsiasiakkaista ja kohteli meitä suorastaan inhottavasti, joten kauppa jäi tekemättä. Se myyjä, joka suhtautui tilanteeseen rennosti teki kaupat.

Lapsiparkkia olisi siis usein tarvittu, mutta väkisin ei lapsia sinne tahdottu jättää. Kuntosalilla kuulin huudon musiikin yli saliin, ja eipä se juuri kannustanut jumppaamaan. .

Noin vuosi sitten silloin juuri kahdeksan täyttänyt kuopus huomasi Ikeassa kivannäköisen leikkipaikan, mutta oli sinne jo liian vanha. Taas harmitti, mutta lapsi ymmärsi asian ja jäi pohtimaan, miksi pienille on leikkipaikka, johon he eivät vielä halua ilman vanhempia jäädä, ja isommille ei, vaikka he tahtoisivat leikkiä.

2000-luvun alussa lapsiparkkeja oli paljon enemmän kuin nykyään. Varmaan tämä ongelma on huomattu.

Miten kauppakeskukset tai hypermarketit voisivat helpottaa vanhempien asiointia? Vai onko kotiinkuljetus ainoa tapa selvitä?

 

Kävele naiselle ammatti

Copyright Ville Asikainen
Copyright Ville Asikainen

Yhteistyössä Kirkon ulkomaanapu ja Suomen Blogimedia pro bono

Naisten koulutus on jotenkin se juttu, joka on minulle tärkeä. Muistan kun joskus teini-ikäisenä ymmärsin naisen aseman, yhteiskunnan tilan, yleisen hyvinvoinnin ja naisten koulutuksen kuuluvan yhteen ja ajattelin, että pian maailma pelastuu. Nyt tiedetään lääke turhiin sotiin, nälkään ja köyhyyteen.

Asia ei tietenkään ollut aivan niin yksinkertainen, mutta oikeilla jäljillä olin kuitenkin.

Naisten kouluttaminen lisää tasa-arvoa yhteisössä ja sitä kautta parantaa naisten asemaa ja riippumattomuutta muista. Tasa-arvoisempi nainen voi päättää elämästään, eivätkä perinteiset ahtaat sukupuoliroolit rajaa niin voimakkaasti hänen mahdollisuuksiaan. Muutos ei tapahdu nopeasti, sillä asenteisiin vaikuttaminen kestää, mutta kun miehet näkevät naisten muuttuvan työn arvon, heidänkin hyvinvointinsa lisääntyy.

Enemmän naisten aseman parantamisesta voi lukea täältä.

Naisten pankki maailmalla

Guatemalan asukkaista 40% on alkuperäisasukkaita, kuten Maya-intiaaneja. Heistä 99% elää köyhyydessä. Naisten pankki on alkanut kouluttaa näitä naisia, jolloin he saavat paitsi ammatin ja paremman toimeentulon, myös tietoa oikeuksistaan. Maria Isabel Cac Cu kuuluu nyt ryhmään, joka kasvattaa sikoja ja hyötyviljelee monia kasveja.

– Mieheni ei vastusta, vaikka osallistun koulutuksiin. ’On ok, että menet’, hän sanoo, kun kerron, että kouluttajamme José on opettanut, että meillä on oikeus osallistua tai oikeastaan velvollisuuskin. Me naiset emme ole aiemmin saaneet minkäänlaista koulutusta tai edes olla paikalla kokouksissa. Kaikki kylän kokoukset olivat vain miehille. Nyt me tiedämme, että meilläkin on oikeus osallistua, Maria kertoo.

Liberian naiset ovat selvinneet repivistä sisällissodista, kun ebola levisi. Nyt senkin suhteen on aika huokaista ja Naisten pankin perustamat äitien kerhot saavat taas jatkua. Äitien kerhoissa opitaan yrittäjyyttä ja ammatteja, joista voi ansaita elantoaan. Osa opettelee lukemaan ja kirjoittamaan, sillä noin 40% Liberian asukkaista on lukutaidottomisa ja näistä suurin osa naisia, koska tytöt pääsevät kouluun poikia harvemmin.

Viljely omiksi tarpeiksi on ollut tärkeää, mutta samalla ilman koulutusta ja kunnollisia työvälineitä ja huonolaatuisilla siemenillä sadot ovat olleet heikkoja, vaikka työtä on ollut valtavasti. Kun naiset ansaitsevat työllään, heidän lapsillaan on mahdollisuus käydä koulua.

 

Copyright Antti Reenpää
Copyright Antti Reenpää

Kävele naiselle ammatti -tapahtumia järjestetään Suomessa yli 30 paikkakunnalla. Ohjelmat ovat erilaisia, täältä pääset lukemaan lähimmästä tapahtumasta.

Vaikka et ehtisi kävelemään, voit osallistua lahjoittamalla. Tavoitteena tänä vuonna on kerätä ammatti 2600 naiselle, jotka taas lahjoittavat hyvää eteenpäin.

 

KNA_2016_1080x1080_olen_mukana_1

 

 

FAKTAA: Naisten Pankki on suomalainen vapaaehtoisyhteisö, joka kerää lahjoituksia kehitysmaiden naisten yrittäjyyden ja toimeentulon kehittämiseksi kestävän kehityksen periaattein. Naisten Pankin osakkeenomistajia on yli 1400, kuukausilahjoittajia 3400. Voimavarana on 3000 aktiivista vapaaehtoista yli 30 paikkakunnalla. Vuodesta 2007 varoja kerännyt Naisten Pankki ylitti 10 miljoonan euron rajan elokuun alussa 2016. Hankkeiden toteutuksista vastaa Kirkon Ulkomaanapu.

Naisten Pankin keräämin varoin toteutetuissa hankkeissa on vuodesta 2007 alkaen ollut hyödynsaajina suoraan 30 000 ihmistä, ja välillisesti yli 150 000 ihmistä.

1192016