Kesätyöt -hot or not?

Viime vuonna 15-vuotiaalle ei löytynyt kesätyötä, eikä sitä vielä kauheasti etsittykään, mutta tänä keväänä 16 täyttävä etsii töitä jo tosissaan. Vaikka toisin luulin.

Aloin puhua kesätyön etsimisestä jo joulukuussa, koska tammikuussahan haut olisivat jo käynnissä. En saanut vastausta. Tammikuussa kalkatin aiheesta vähän väliä ja aloin hermostua: tällä menolla haut ehtisivät mennä ja hupsista keikkaa teini havahtuisi ensimmäisenä kesälomapäivänä työttömyyteensä. Googlailin silti mahdollisia paikkoja ja jatkoin papatustani. Hermostuin ja kilahdin. Pitääkö minun hakea sinne hänen puolestaan? Ehkä menen myös töihin, ettei herran tarvitse itse? Miten on, haenko palkan hänelle käteen vai jaksaako hän itse mahdollisesti tuhlata sen?!

Onneksi kilahdin ihan yksinäni, tai ehkä miehelle vähän avauduin, koska sitten ajattelin uudestaan.

Miten teini osaisi etsiä työpaikkaa tai hakea sinne, jos vain käsken tehdä niin? Koulussa on varmaan asiasta puhuttu, mutta koko työnhaun maailma on hänelle uusi. Ehkä voisin auttaa vähän.

Se toimi. Näytin, miten pääsee alkuun ja miten paikkoja kannattaa etsiä. Pojalla oli jo CV valmiina ja hakemustekstit syntyivät vauhdilla. Annoin muutaman vinkin siitä mitä mihinkin kannattaa kirjoittaa ja hakemuksia alkoi lähteä. Yksi soittokin on tullut, vaikka tiedämme molemmat että hakijoita on valtavasti enemmän kuin paikkoja.

Mietin hakurumban jälkeen, miksi itse olen aiheesta niin herkästi hiilenä? Menin itse ensimmäiseen kesätyöpaikkaani 14-vuotiaana ja jäin paitsi monista ikäisteni kesämenoista. Miksi haluaisin lapselleni samaa? Koska vaikka jotakin rantariemuja jäi ehkä kokematta, koen oppineeni töissä paljon. Ehkä minulle ei enää ole hyötyä hinnoittelukoneen käytöstä, mutta työyhteisössä olemisesta ja vastuunkantamisesta kyllä. Noista hanttihommakokemuksista on ollut myöhemmin hyötyä myös niiden ihan oikeiden töiden hakemisessa.

Entä, jos paikkaa ei tällä kertaa löydy? Muutama idea on jo.

Mihin tarvitaan uusi blogiyhteisö Kublo?

Keski-Uudenmaan blogit eli lyhyesti Kublo on keskiuusimaalaisten sisällöntuottajien uusi yhteisö, joka avattiin niin yleisölle kuin hakijoillekin tammikuussa 2017.

Joulun alla ja hiljaisina pyhinä kuhisivat paitsi tontut myös meilit, kun Minnan kanssa kokosimme monista Kublo-pohdinnoista kestävää ydintä, jonka ympärille yhteisön olisi hyvä syntyä ja kasvaa. Blogiyhteisöjähän on jo vaikka kuinka, mekin molemmat kuulumme jo joihinkin, miksi siis vielä yksi?

Olipa kerran, lähes kaksi vuotta sitten, eräs pieni joukko Facebookissa. Heitä yhdisti se, että heidät oli valittu osallistumaan PING Helsinkiin, aivan ensimmäiseen vaikuttajamarkkinoinnin tapahtumaan ja ryhmässä sai esittäytyä muille jo etukäteen. Sieltä huomasin Minna Luoman eli Rouva Sanan, järvenpääläisen toimittajan, joka bloggasi mm. paikallisista kulttuuritapahtumista. Ne kiinnostivat ja lisäsin rouvan postaukset lukulistalleni.

PING -tapahtumassa satuimme tämän rouvan kanssa samaan lounaspöytään ja pääsin kyselemään Minnalta hänen toimittajan ja bloggaajan rooliensa yhdistämisestä ja näiden kahden maailman eroista. Pingissä tapasin myös valtavasti muita bloggaajia, vloggaajia ja instagrammaajia, ja ensimmäistä kertaa kunnolla tajusin, kuinka isoksi homma oli kasvanut. Kuulin todella inspiroivia tarinoita ja ajatuksia, ja kiinnostuin ilmiöistä blogien suosion ja varsinkin niiden markkinointivoimien takana.

Sana voimautuminen ei kuulu suosikkeihini, mutta se kuvaa täydellisesti sitä tunnetta, joka valtasi koko jengin, kun pääsimme vertailemaan kokemuksiamme bloggaamisesta, somejulkisuudesta ja yritysten kanssa tehtävistä yhteistöistä. Juuri noin minäkin ajattelen! Mullekin kävi noin! Vau mikä idea!

Jotain siitä samasta hypestä tahdon Kublonkin tuovan jäsenilleen: vertaistukea, vinkkejä, uusia ideoita ja kavereita. Lisäksi haluan osaltani antaa keskiuusimaalaisille yrityksille tilaisuuden tutustua paikallisiin somevaikuttajiin ja vaikuttajamarkkinointiin. Vielä jos joku löytää kauttamme kiinnostavaa seurattavaa, tai innostuu itse kuvaamaan tai kirjoittamaan, niin aina parempi.

Paikallisuus on Kublon voima. Uskokaa tai älkää: kehä kolmosen takanakin on elämää, ja nyt voit mennä katsomaan minkälaista.

 

 

Tänä vuonna minusta tuli yrittäjä

Vuosi on lopuillaan ja blogin hiljaisuus päättyy. Viime keväänä syntynyt ajatus kokopäiväisestä yrittäjyydestä osa-aikaisen lisäksi on kasvanut ja kehittynyt kokonaiseksi ja tullut todeksi. Marraskuun ensimmäisenä päivänä minusta tuli yrittäjä.

Ensimmäisestä kahdesta kuukaudesta on mieleen jäänyt lähinnä miljoona huonoa ja ehkä pari hyvää ideaa, paperishowta ja monta kiinnostavaa mahdollisuutta. Rahaa on vain mennyt, joten säästöjen syömiseen alkaa jo tottua.

Ihaninta ja kamalinta on vapaus! Voi valita itse mitä tekee, mutta toisaalta täytyy myös itse itseään komentaa tekemään ne tylsät hommat, eli kaikki rahaan liittyvät. Peppi Pitkätossun ohjein sanon ensin itselleni nätisti, sitten vähän tiukemmin ja kolmannella komennan rumasti. Yleensä tottelen vasta kolmannella, ekalla en tee koskaan mitään.

Työaikojen säätelyä täytyy myös vähän miettiä. Talossa on hiljaista noin klo 9-13 ja 22-07, kun taas minä nukkuisin kaikista mieluimmin puolille päivin. Ei toimi. Toisaalta voisin tehdä jotain töitä koko ajan, eikä sekään toimi. Viikonloppuisin pakollisia keikkoja lukuunottamatta en tee töitä, ehkä.

(ja vuoden päästä kuolen nauruun ja häpeään kun luen nämä naiivit kuvitelmat)

Jos pohdit yrittäjyyttä, kannattaa ehdottomasti käyttää paikallisten uusyrityskeskusten palveluja. Ilmaiseksi aivan huipputyypit auttavat ja sparrailevat, lukevat omituiset suunnitelmasi ja pitävät pokkansa, vaikka laskelmista puuttuu pari juttua.  Kannustavat ja sanovat, että aina voi tulla uudelleen. Aivan mielettömän hienoa!

Toinen aivan loistojoukko on Facebookin Naisyrittäjät, jossa yrittäjät auttavat toisiaan ja kertovat parhaat vinkkinsä ja varoituksensa. Naisvoimaa!

Ja jos vielä haluat tietää mitä teen, voit kurkistaa nettisivuilleni http://calendulamedia.net/.