Kepparit kunniaan eli Hobbyhorse Revolution

Hyvinkäällä järjestettiin ensimmäistä kertaa Red Carpet elokuvafestivaali syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Festariohjelmiston elokuvista me leffa-ahmatit olimme jo ehtineet nähdä lähes kaiken, mutta siellä oli yksi helmi, jota lähdimme katsomaan yhdessä 10-vuotiaan kanssa: dokumentti Hobbyhorse revolution.

Palkittu elokuva seuraa kolmea nuorta naista, jotka ovat intohimoisia keppariharrastajia. Kepparit mielletään usein lasten leluiksi, mutta internetin aikakaudella harrastajat ovat löytäneet toisensa synnyttäneet huikean yhteisön tapahtumineen. Kaikki kolme ovat kuitenkin välillä harrastuksestaan hiljaa: ymmärtämättömät arvostelevat ja jopa kiusaavat.

Alisa on harrastanut keppareita vuodesta 2008 ja on yksi lajin suurista staroista. Hän on innostanut lukuisia uusia harrastajia mukaan, menestynyt lajin kilpailuissa ja maksanut jopa ajokorttinsa keppareista saamillaan tuloilla. Elokuvassa Alisa tuo esiin harrastajien hyvän yhteishengen ja avoimuuden. Kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Tapasimme Alisan elokuvan jälkeen ja hän kertoi, että keppariharrastuksen suosio kasvanut viime vuosina valtavasti ja levinnyt Suomesta jo muihin pohjoismaihin.

Aisku on toinen leffan päähenkilöistä ja juuri Alisan innoittamana päätynyt keppareiden pariin. Aisku on kolmikosta se, joka joutuu piilottelemaan harrastustaan eniten ja kertoo, että tavallaan on olemassa kaksi Aiskua: keppariharrastaja ja se kavereiden tuntema, joilla ei ole aavistustakaan keppareista. Aisku on todella valovoimainen ja karismaattinen persoona ja selvästi sekä kepparipiirien että ystäviensä ihailema.

Elsa on kolmikon nuorin, mielikuvitusrikas ja luova taiteilija, jolle kepparit ovat olleet apuna selviämisessä koulukiusaamisesta. Elsan puheenvuorot olivat todella koskettavia, koska ohjaaja Selma Vilhunen sai upeasti esille tytön upean persoonallisuuden, ja tämän herkän lahjakkaan lapsen joutuminen koulukiusatuksi oli tuskallista kuultavaa, mutta toisaalta niin monta kertaa yläkoulussa nähtyä. Erilaisuutta ja lahjakkuutta ei siedetä.

Dokumentin rakenne on hieno. Se kuljettaa hämmennyksestä yhteenkuuluvuuteen ja surusta riemuun. Oli hauska nähdä harrastukseensa hurahtaneiden elämää, koska siinä oli jotakin tuttua omilta kestovaippapalstoilla roikkumisvuosiltani:  pienen piirin yhteinen juttu syttyy ryhmässä roihuksi. Samaa tulta näen nykyään lastenvaate-ryhmissä ja näitä kaikkia kolmea hommaa yhdistää myös se, että ulkopuoliset ovat kärkkäitä arvostelemaan ja naureskelemaan näitä ”typeriä” juttuja.

Upeaa oli myös seurata lasten ja nuorten yhteistä tekemistä. Valtavat kisat ilmoittautumisineen, leirit ja valmennukset, kaikki tyttöjen joukkovoimaa ja varmasti opettaneet tekijöilleen monia työelämässäkin tarpeellisia taitoja.

#kepparitkunniaan

 

Postaus julkaistu myös Minityylissä. Elokuva nähty pressilipulla.

Leffaherkku: Pässit

passit_juliste

 

Pässit on islantilainen elokuva, ja se on kahminut palkintoja Cannesissa ja vaikka missä, eikä ole ensimmäinen. Ne 300 000 islantilaista tekevät huippuleffoja ja pelaavat futista kuin hullut, ja menestys olisi jopa ärsyttävää, ellei islannin kieli olisi niin mainion kuuloista, ja yksi suomalainen huippunainen olisi hieman selittänyt suomeksi tätä viikingeistä ja ryöstetyistä naisista syntynyttä kansaa.

Pässit sijoittuu kaukaiseen laaksoon Islannin maaseudulle, jossa kasvatetaan huippurotuisia lampaita. Kiddi (Theodór Júlíusson) ja Gummi (Sigurður Sigurjónsson) ovat veljekset, jotka eivät ole puhuneet toisilleen neljäänkymmeneen vuoteen, vaikka ovat lähimmät naapurit. Heidän lampaansa ovat parhaista parhaat, sukupolvien työn tulos. Lampaat korvaavat heille perheen ja lapset, joita kummallakaan ei ole.

Pässi-kilpailussa veljelleen hävinnyt Gummi löytää voittajapässistä vakavan ja tarttuvan sairauden, ja päätyy tekemään päätöksen, jonka vuoksi vanhat kaunat on haudattava ja veljesten tehtävä yhteistyötä.

Hiljainen huumori uppoaa suomalaiseen ja ehkä meidän on myös helpompi ymmärtää veljesten ratkaisuja, jotka saattavat jossain muualla tuntua hyvin erikoisilta. Lempeä ja hauska juoni ja mainio puvustus ja lavastus. Myös teinit suosittelevat!

PS. Koska islantilaisia on niin vähän, he tuntevat kaikki toisensa, kts. esimerkki tästä.

 

https://youtu.be/wrNl-JAn-DI

Vahva leffasuositus: The Big Short

920771_1642135939381686_3734611747676216852_o 1936313_1696051890656757_1594916388575427337_n

Vuonna 2005 muutama terävä mutta ulkopuolinen sijoittaja huomasi, että pankkien pomminvarmat asuntovelkarahastot olivat jotakin aivan muuta kuin kuviteltiin. Kukaan ei halunnut nähdä totuutta, ja vaikka osa varmasti ymmärsi mitä oli tapahtumassa, ahneus ja vauhti sai jatkamaan edelleen.

Asuntolainoja jaettiin kaikille, koska kukapa nyt jättäisi sen maksamatta. Paitsi ehkä joku strippari, jolla on jo viisi taloa, mutta eihän sellaisia ole.

Leffan mainioin tyyppi on Michael Burry (Christian Bale), joka kuuntelee heviä ja itsepäisesti uskoo mahdottomaan teoriaansa asuntokuplasta. Häntä pidetään hulluna, uhkaillaan oikeusjutuilla ja vainotaan, mutta älykkö uskoo vain numeroihin, ei fiilikseen.

Nuoret autotallisijoittajat Charlie Geller ja Jamie Shipley saavat vihiä asiasta ja pörssimaailman jo hylänneen Ben Rickertin (Brad Pitt) avulla pääsevät mukaan peliin.

Loistonäyttelijät ja dokumentin keinoilla etenevä elokuva ei voi yllättää, koska me tiedämme jo miten kävi, mutta se losauttaa leuat auki esittelemällä täysin välinpitämättömät, aivottomat ja moraalittomat jepet asuntokuplan takana.

En juuri ymmärrä taloustermejä, mutta ei tarvitsekaan. Katsokaa ja kauhistukaa, pakatkaa rinkkaan säilykkeitä, nostakaa käteistä, ostakaa kultaa ja paetkaa metsiin. Niin minäkin.