Kesäteatterissa: Jäniksen vuosi

Krapin kesäteatterissa Tuusulanjärven rannalla voi nähdä tänä kesänä klassikon Jäniksen vuosi. Pääosassa on mainio Juha Veijonen, joka sopii loistavasti Vatasen rooliin.

Jäniksen vuosi on Arto Paasilinnan klassikko, jonka Kristian Smeds, Sami Keski-Vähälä ja Esa Leskinen ovat dramatisoineet näyttämölle.

Vatanen on työhönsä uupunut masennuslääkkeitä popsiva asuntovelkainen  mies, joka kärsii yt-kierteessä ja lopulta joutuu lähtemään työhyvinvointia etsimään konsulttijohtoisesti. Silloin kuppi kaatuu ja Vatanen jättää arjen taakseen. Nykykielellä ehkä tavallaan leppoistaa. Mutta rajummin.

Vatanen tapaa Jäniksen, josta tulee hänen ystävänsä ja johtotähtensä matkalla uuteen elämään.

Hauska ja hurmaava, saa nauraa itsensä kipeäksi, mutta myös pohtia elämän tarkoitusta. Täydellistä kesäteatteria siis!

Krapissa on katettu katsomo, joten sade ei haittaa, miljöö ja tarjoilu aivan huippuluokkaa.

 

kuva: KUT

 

PS. Tilaa etukäteen väliajalle piknik-kassi tai nauti herkullinen Krapihovin Kesä-Buffet ennen tai jälkeen esityksen. Tästä näet Krapihovin valmiit teatteripaketit.

Väliaikatarjoilujen tiedustelut ja tilaukset: myyntipalvelu ark. 9-16.30
puh 09-2748 4242 / myynti@krapi.fi / varauslomake

 

Toukokuu!

Blogi on hiljaa mutta ulkoasua muutetaan ja teknistä pikkujuttua ratkotaan aina kun kotituki ehtii. Palaan <3

Designmuseon Galleriassa on just päättynyt Daniel Palillon näyttely Mainly Portraits, josta tämä kuva. Se näyttää minulta sitten kun saan lasit. Oli aika huikea, laittakaa nimi mieleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Dokkari & elokuva sodan jalkoihin jäävästä taiteesta

Ei mitään katsottavaa?

Ylen Areenasta löytyy mielenkiintoinen dokumentti toisen maailmansodan alla tyhjennetystä Louvresta ja sen taideaarteiden kohtalosta sodan aikana. Saksalaiset miehittäjät olisivat mielellään kuljettaneet ihmiskunnan kauneimmat aarteet omaan maahansa perustettavaan suureen ja mahtavaan Hitler-museoon. Jo sodan ensimmäisinä vuosina Louvren johtaja Jacques Jaujard aavisti tulevat ongelmat ja aloitti valtavan projektin saadakseen Louvren taiteen turvaan. Dokumentti kertoo valtavasta työstä ja mielettömästä tahdosta, mutta myös ihmisen ahneudesta ja itsekkyydestä. Kuvat mailmankuulujen teosten matkoista ympäri Ranskaa ovat uskomattomia.

Mies__joka_pelasti_Louvren___Teemat___Yle_Teema___yle_fi

Tämän dokumentin jälkeen on pakko katsoa elokuva Monuments men, joka kertoo samasta aiheesta. Tositapahtumiin perustuva elokuva keskittyy sotilasyksikköön, jonka Franklin D. Roosevelt määräsi pelastamaan saksalaisten varastamia taideaarteita ja palauttamaan niitä oikeille omistajilleen. Miehet eivät olleet sotilaita, vaan kuraattoreita, arkkitehteja ja museonjohtajia, jotka kyllä tunsivat taiteen ja tiesivät miten teoksia tuli käsitellä, mutta ampuminen ei ollut kovin tuttua.

The_Monuments_Men___www_finnkino_fi The_Monuments_Men1 The_Monuments_Men

Pääosissa George Clooney, Matt Damon, Bill Murray, Cate Blanchett, Jean Dujardin, John Goodman, Bob Balaban, Hugh Bonneville.

Mies, joka pelasti Louvren (Illustre & inconnu. Comment Jacques Jaujard a sauvé le Louvre), Ranska 2014. Tuotanto Docs interdits/France Télévisions.

The Monuments Men (2014) (katsottavissa ainakin Viaplayssa)

kuvat Yle & SF Film

Musiikkia maanantaihin

krog6_bw_lres

Henkeä monin tavoin salpaavina ruuhkavuosina kadotin musiikin. Arjessa oli ääntä niin paljon, että lasten nukkuessa kaipasi vain hiljaisuutta. Tulin allergiseksi kaikenlaiselle kakofonialle, enkä vieläkään kestä, jos vaikka televisio rallattaa taustalla ja tyypit mölöttävät sen päälle. Työkin on tullut valittua niin, että 40-vuotistarkastuksessa löytyi kuulonalenemaa molemmin puolin. Koulun ja päiväkodin väen ammattivika.

Tutkijat ovat johtopäätelleet, että luolamiehinä ollessamme melu oli vaaran merkki ja elimistö virittäytyi melutilanteessa taistele tai pakene -tilaan. Nykyään olisi luolahenkilöllä kiire nuijia autoja, lentokoneita, moponuorisolaisia, juontajia, lehtipuhaltimia ja hissimusiikkikaiuttimia mäsäksi. Yhä edelleen meillä on päässä samanlainen pikayhteys kuulohuoneesta kauhuosastolle, ja melu tärskäyttää stressihormonia vereen roimasti, ennenkuin tieto mölyn lähteen vaarattomuudesta ehtii perille. Silloin on jo suhahtanut verenpaine taistelulukemiin, ja jos sellainen lukema näkyy usein terveysihmisen mittarissa, joutuu ottamaan vastaan pillerireseptin.

Samat (tai ehkä jotkut toiset) tutkijat ovat huomanneet myös, että kaikenlainen kalkatus ja kilinä, hurina ja pörinä saa ihmisen väsyneeksi. Siinä kuulohuoneessa ei ole ollenkaan suodatinta, joka osaisi laittaa korviin tulevia ääniä järjestykseen tai roskakoriin, vaan kaikki menevät jonossa samanarvoisina keskushermoston analyysiin. Kyllähän sellainen urakka uuvuttaa kun päiväkaudet aivoparka laittaa äänitietoja hulluna järjestykseen, ettei vahingossa mene televisiomainos lapsen itkun päälle.

Onneksi toiset tutkimusihmiset ja niiden jotkut tutut keksijät ovat tehneet vastamelukuulokkeet, joista voi kuunnella mukavaa musiikkia ja samalla niistä kuuluu kuulumatonta ääntä, ja tulee destruktiivinen interferenssi. Nyt se juuri tulee tuon teini tv-sarjan kanssa ja se on ihanaa, sillä voin kuunnella Karin Krogin upeaa ääntä ja Scott Hamiltonin puhaltelua, enkä yhtään kuule teennäisesti amerikkaa puhuvia nasaaliääniä. Karin Krog on muuten minuakin vanhempi, melkein 80, ja laulaa vahvalla mielettömällä meiningillä ihmisen aivan hetkessä hyvälle tuulelle. Siksi viikon levy on Karin Krog & Scott Hamilton: The best things in life

Siihen musiikki on parasta: mielialansäätelyyn.

 

448f

kirja & teatteri: Rambo

Rambo_A3Nadja Sumasen nuortenkirja Rambo palkittiin vuoden 2015 Finlandia Juniorilla. Elina Kilkku dramatisoi ja ohjasi tarinan myös Kansallisteatterin Omapohjan lavalle yhdessä Kallion lukion opiskelijaryhmän kanssa.

Rambo on 14-vuotias, ehkä adhd-poika, jolle sekä koulu että kaverisuhteet ovat vaikeita. Rambon äiti sairastaa vakavaa masennusta ja isäpuoli on sohvalla, paitsi öisin, kun katoaa joihinkin hommiin.

Kesälomalla Rambo pääsee isäpuolen vanhempien luo kesämökille, eikä kukaan ole kesän jälkeen aivan ennallaan.

Riipaisevaa nuoruutta, tummia ja vahvoja tunteita, salaisuuksia ja rakkautta.

Kävin katsomassa Rambon 12-vuotiaan poikani kanssa. Pieni ja tunnelmallinen Omapohja oli mainio paikka esittää Rambo, nuoret lukiolaiset mielettömän hurmaavia niin bändissä kuin lavallakin ja koko näytelmä alun hitauden jälkeen erittäin hieno.

Poika on puhunut myöhemmin Rambosta usein ja tahtoi heti saada kirjan luettavakseen. Yleensä hän viihtyy lukuhommia paremmin Tubessa tai pelimaailmassa ja -kentillä, joten mokoman hömpötyksen sijaan kulttuuria tuputtavana muinaismutsina annoin kolmetoista ylävitosta pelkästä ilosta itselleni. He loved it ja tahtoo nähdä lisää!

Nadja Sumanen: Rambo Otava 2015

Nadja Sumanen & Elina Kilkku: Rambo Kansallisteatterissa joulukuussa 2015