Kepparit kunniaan eli Hobbyhorse Revolution

Hyvinkäällä järjestettiin ensimmäistä kertaa Red Carpet elokuvafestivaali syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna. Festariohjelmiston elokuvista me leffa-ahmatit olimme jo ehtineet nähdä lähes kaiken, mutta siellä oli yksi helmi, jota lähdimme katsomaan yhdessä 10-vuotiaan kanssa: dokumentti Hobbyhorse revolution.

Palkittu elokuva seuraa kolmea nuorta naista, jotka ovat intohimoisia keppariharrastajia. Kepparit mielletään usein lasten leluiksi, mutta internetin aikakaudella harrastajat ovat löytäneet toisensa synnyttäneet huikean yhteisön tapahtumineen. Kaikki kolme ovat kuitenkin välillä harrastuksestaan hiljaa: ymmärtämättömät arvostelevat ja jopa kiusaavat.

Alisa on harrastanut keppareita vuodesta 2008 ja on yksi lajin suurista staroista. Hän on innostanut lukuisia uusia harrastajia mukaan, menestynyt lajin kilpailuissa ja maksanut jopa ajokorttinsa keppareista saamillaan tuloilla. Elokuvassa Alisa tuo esiin harrastajien hyvän yhteishengen ja avoimuuden. Kaikki saavat olla juuri sellaisia kuin ovat. Tapasimme Alisan elokuvan jälkeen ja hän kertoi, että keppariharrastuksen suosio kasvanut viime vuosina valtavasti ja levinnyt Suomesta jo muihin pohjoismaihin.

Aisku on toinen leffan päähenkilöistä ja juuri Alisan innoittamana päätynyt keppareiden pariin. Aisku on kolmikosta se, joka joutuu piilottelemaan harrastustaan eniten ja kertoo, että tavallaan on olemassa kaksi Aiskua: keppariharrastaja ja se kavereiden tuntema, joilla ei ole aavistustakaan keppareista. Aisku on todella valovoimainen ja karismaattinen persoona ja selvästi sekä kepparipiirien että ystäviensä ihailema.

Elsa on kolmikon nuorin, mielikuvitusrikas ja luova taiteilija, jolle kepparit ovat olleet apuna selviämisessä koulukiusaamisesta. Elsan puheenvuorot olivat todella koskettavia, koska ohjaaja Selma Vilhunen sai upeasti esille tytön upean persoonallisuuden, ja tämän herkän lahjakkaan lapsen joutuminen koulukiusatuksi oli tuskallista kuultavaa, mutta toisaalta niin monta kertaa yläkoulussa nähtyä. Erilaisuutta ja lahjakkuutta ei siedetä.

Dokumentin rakenne on hieno. Se kuljettaa hämmennyksestä yhteenkuuluvuuteen ja surusta riemuun. Oli hauska nähdä harrastukseensa hurahtaneiden elämää, koska siinä oli jotakin tuttua omilta kestovaippapalstoilla roikkumisvuosiltani:  pienen piirin yhteinen juttu syttyy ryhmässä roihuksi. Samaa tulta näen nykyään lastenvaate-ryhmissä ja näitä kaikkia kolmea hommaa yhdistää myös se, että ulkopuoliset ovat kärkkäitä arvostelemaan ja naureskelemaan näitä ”typeriä” juttuja.

Upeaa oli myös seurata lasten ja nuorten yhteistä tekemistä. Valtavat kisat ilmoittautumisineen, leirit ja valmennukset, kaikki tyttöjen joukkovoimaa ja varmasti opettaneet tekijöilleen monia työelämässäkin tarpeellisia taitoja.

#kepparitkunniaan

 

Postaus julkaistu myös Minityylissä. Elokuva nähty pressilipulla.

Helsingin kaupunginteatterin syksy

Kahden vuoden evakon jälkeen teatterilaiset ovat palanneet kotiinsa ja kaupunginteatterin remontti on valmistunut. Viisikymmentä vuotta sitten valmistunut talo on käyty läpi lattiasta kattoon ja seinien sisään, ja nyt kaiken pitäisi olla kunnossa. Ensivaikutelma on ainakin upea: vanhat värit on kaiveltu esiin ja ulkoasu palautettu mahdollisimman lähelle alkuperäistä. Tekniikka on nykyaikaisinta mahdollista. Ajatelkaa, että esimerkiksi nämä pienen lämpiön reikätiilet on irrotettu ja joka ikinen reikä on puhdistettu..! Tässä noista näkyy vain pieni osa. Ikkuna on avattu uudelleen, välillä sitä ei ole ollut.

Pääsin kurkistamaan myös kulissien taakse, ja sielläkin kaikki oli uutta ja kiiltävää. Henkilökunta on saanut työskennellä talossa keväästä saakka ja laittaa puvustoa ja tarpeistoa paikoilleen. Käsittämättömän suuri työ.

Tekijänoikeudellisista syistä kuvata sai vain rajatusti, mutta jättimäinen lavastamo oli aika vaikuttava. Maskiin ja näyttelijöiden pukuhuoneisiinkin sai kurkistaa nopeasti.

 

Saimme nähdä makupaloja syksyn tarjonnasta ja omat suunnitelmani ovat selvät: tyttären kanssa menen katsomaan Peppi Pitkätossun, miehen kanssa Arvoituksellisia muunnelmia, poikien kanssa katsotaan Palkkamurhaajan painajainen ja tyttökaverit napataan mukaan katsomaan Ulla Tapanisen Lava-ammuntaa ja Hansun ja Pirren Mieleni minun tekevi. Jos vielä liimaisin julisteita huoneeni seinille, olisivat nämä naiset siellä kunniapaikalla.

Toivottavasti teatterinaiseni tahtoisivat nähdä myös Kultaisen vasikan tai Myrskyluodon Maijan. Historiaa rakastava teini voisi lähteä katsomaan myös Suomen historiaa kuvaavan Mannerheim ja saksalainen suudelma.

Ihana ihana syksy tulossa!

Lue lisää HKT:fi

Ulla Tapaninen
Riitta Havukainen ja Eija Vilpas
Palkkamurhaajan painajainen
Ilkka Heiskanen ja Heikki Kinnunen: Arvoituksellisia muunnelmia

 

Tankki täyteen Krapin kesäteatterissa

Olin kurahousuikäinen Tankki täyteen -sarjan tullessa televisiosta vuonna 1978.Lapsuusmuistoni Viléneistä ovat todennäköisesti joltakin uusintakierrokselta, mutta jo 90-luvulla me parikymppiset innostuimme siitä uudelleen. Sarjassa oli niin monta legendaarista kohtausta, että yllätyin kun tajusin kuinka vähän jaksoja oikeasti oli. Koko ensimmäinen tuotantokausi esitetään tänä kesänä Tuusulassa Krapin kesäteatterissa, ja vain pastori keskellä järveä puuttuu.

Keski-Uudenmaan Teatteri heilauttaa lavalle sellaisen legendan, jonka käpälöiminen saattaisi huudattaa montaa mielensäpahoittajaa, enkä ollut itsekään varma mitä odottaa. Voisiko Sanna Saarijärvi olla Emilia Vilèn? Eiköhän ikää pitäisi olla enemmän? Tai Juhana, eihän kukaan muu kuin Ilmari Saarelainen voi olla Juhana! Mirja Mäkimaa Inka Kallén Ullana? Entä, jos ne pilaavat sen ja ovat väärällä tavalla?

 

Eivät pilanneet vaan kunnioittivat alkuperäistä, mutta toivat samalla lisää kerroksia juuri sopivasti. En muista, milloin viimeksi olisin nauranut vedet silmissä ja pelännyt pissiväni housuuni, etenkään kun osaan sarjan aika hyvin ulkoa ja olen kuullut vitsit moneen kertaan.

Sanna Saarijärvi oli aivan oikea Emmi ja Jarkko Pajunen Sulo, joka ostaa, kun kerran halvalla saa. Ulla on napakka mutta lämmin ja sydämellinen niinkuin pitääkin ja Kalle Tahkolahti on tavoittanut tiukasti napanuorassa rimpuilevan Juhanan, joka joutuu muistuttamaan tansseihin lähtiessään äidilleen, ettei ole tämän 16-vuotias tytär vaan 36-vuotias aikuinen mies (jonka käytös ja asenne on kuitenkin 16-vuotiaan).

 

Kesän ensimmäiset esitykset olivat loppuunmyytyjä, mutta Tankki täyteen jatkaa Krapilla taas 25.7. ja jatkaa elokuun puoleen väliin. Jos lippu on vielä ostamatta, osta se nyt. Ne nimittäin loppuvat kesken. Krapilla katsomo on katettu, joten sateesta ei ole vaaraa. Väliaikatarjoilu aivan parasta!

kuva: Jussi Virkkumaa/KUT

Sain kutsuvierasliput, kiitos KUT!

Leffaherkku: Pässit

passit_juliste

 

Pässit on islantilainen elokuva, ja se on kahminut palkintoja Cannesissa ja vaikka missä, eikä ole ensimmäinen. Ne 300 000 islantilaista tekevät huippuleffoja ja pelaavat futista kuin hullut, ja menestys olisi jopa ärsyttävää, ellei islannin kieli olisi niin mainion kuuloista, ja yksi suomalainen huippunainen olisi hieman selittänyt suomeksi tätä viikingeistä ja ryöstetyistä naisista syntynyttä kansaa.

Pässit sijoittuu kaukaiseen laaksoon Islannin maaseudulle, jossa kasvatetaan huippurotuisia lampaita. Kiddi (Theodór Júlíusson) ja Gummi (Sigurður Sigurjónsson) ovat veljekset, jotka eivät ole puhuneet toisilleen neljäänkymmeneen vuoteen, vaikka ovat lähimmät naapurit. Heidän lampaansa ovat parhaista parhaat, sukupolvien työn tulos. Lampaat korvaavat heille perheen ja lapset, joita kummallakaan ei ole.

Pässi-kilpailussa veljelleen hävinnyt Gummi löytää voittajapässistä vakavan ja tarttuvan sairauden, ja päätyy tekemään päätöksen, jonka vuoksi vanhat kaunat on haudattava ja veljesten tehtävä yhteistyötä.

Hiljainen huumori uppoaa suomalaiseen ja ehkä meidän on myös helpompi ymmärtää veljesten ratkaisuja, jotka saattavat jossain muualla tuntua hyvin erikoisilta. Lempeä ja hauska juoni ja mainio puvustus ja lavastus. Myös teinit suosittelevat!

PS. Koska islantilaisia on niin vähän, he tuntevat kaikki toisensa, kts. esimerkki tästä.

 

https://youtu.be/wrNl-JAn-DI

Vanha nainen festareilla

flow12

flow10

flow9

flow11

flow8

flow7

flow6

flow5

flow4

flow3

flow2

flow1

flow19

flow20

flow18

flow17

flow16

flow15

flow14

flow13

 

Yksi viikonloppu, jota odotettiin siitä saakka kun palattiin perhelomalta hieman loman tarpeessa. Flow, todella sopiva kohde meille 90-luvun mutafestarireissaajille, joille on kehittynyt kahdessakymmenessä vuodessa mukavuudenhalu, joka on vaihtanut teltat hotelliin ja liftin taksiin. Jonoista ja ruuhkista te olette jo kuulleet kaiken, mutta vaikka vessajonot liikkuivat todella nopeasti ja vessassa oli aina sekä paperia että käsidesiä, kahvijono sunnuntaina oli jotain 45 min, viinijono lauantaina ainakin saman verran, enkä nähnyt Kaukoa kuin katsomon raosta ja se harmittaa. Vähän ristiriitaisin fiiliksin palasin arkeen.

Flow on ihana, eikä se voi olla missään muualla. Mutta ensi vuonna toivottavasti tehdään jotain vähän toisin. Tai myydään taas vain 23 000 lippua per päivä. Tai hankitaan enemmän kahvia?

Tai aivan sama. Nähdään Flow 2017!