Musiikkia lokakuun ensimmäiseen maanantaihin

Lokakuu ei vielä ole pimeä, mutta pakkanen raapii aamun aikaista kulkijaa. Pipo ja lapaset pelastavat, musiikki korvissa vie sopivasti pois.

Laura Moision ääni hoitaa sielua ja musiikki on suloisen uutta ja entistä. Ihana ihana ihana.

 

Echo and the Bunnymen syntyi Liverpoolissa 1970-luvulla, mutta heidän tunnetuin (lähde: mutu-tuntuma) hittinsä The Killing Moon ilmestyi vuonna 1984. Rakastan hyvien tv-sarjojen tunnareita ja tämän pitäisi olla sellainen.

 

Topi Saha kuulostaa syntymäpaikkakuntansa Kaustisen kauniilta kansanperinteeltä ja Sir Elwoodilta. Radiossakin soi Paskainen sydän, mutta kuuntele yös kaunis ja vähemmän radioon mutta hyvin korviin sopiva Helsingin taivas.

 

Laura Moision kuva Aleksi Martikainen

Rikoskävelyllä Jarkko Sipilän kanssa

dekkarikavely jarkkosipila

dekkarikavely5

dekkarikavely4

dekkarikavely3

dekkarikavely2

dekkarikavely1

 

Helsingin Aleksanterinkatu. Se, joka kulkee Stockalta Senaatintorille ja Katajanokan kanavalle saakka. Tavallinen ja arkinen, jota pitkin kuljen milloin minnekin. Siellä on kivoja kauppoja ja hyviä ravintoloita, ihmisvilinää ja tieyökuoppia.

Mutta myös pitkä ja musta historia.

Kirjailija ja toimittaja Jarkko Sipilä huomasi luotsatessaan Kirjamessuvieraita ympäri Helsingin kuuluisimpia rikospaikkoja, että Aleksanterinkadulla on tapahtunut enemmän kuin raitiovaunun vauhdissa ehtii kertoa. Siitä syntyi ajatus Rikoskävelyistä. Olin nähnyt ilmoituksia kävelyistä Facebookissa, mutta ne täyttyivät niin nopeasti, etten koskaan ehtinyt mukaan, kunnes olin koneella juuri oikeaan aikaan ja nappasin peruutuspaikan.

Kävelyretki alkoi Senaatintorilta. Ilta oli kaunis ja aurinkoinen ja torilla kulki hyväntuulisia kaupunkilaisia ja muutama bussilastillinen kiinalaisia turisteja. Kirjailija Sipilä erottui jo kaukaa. Hänen ympärileen oli kokoontunut eri-ikäisiä dekkarifaneja, toisilleen tuttuja vain Facebookin Dekkariryhmästä. Kukaan ei näyttänyt rikolliselta, mutta mistä näistä tietää. Ainakin selvisimme hengissä Kolmen Sepän patsaalle.

Sipilä on loistava kertoja ja hänen johdollaan pääsimme nykykadulta niin sadan vuoden taakse Venäjän vallan aikaan kuin sotavuosiinkin. Välillä näimme rötösherrojen tempoilevan laman kourissa, toisaalla taas koruryöstäjien pakenevan pitkin katua. Moni tapaus oli jotenkin tuttu, mutta liitettynä tapahtumapaikkaan ja yksityiskohdilla maustettuna ne heräsivät eloon.

Kävelyn jälkeen olisi päässyt vielä kuulemaan dekkarijuttuja, mutta lapsenvahti puuttui. Olisi ollut tosi mielenkiintoista päästä Takamäen kulissien taakse.

Suosittelen! Kävely ei maksa mitään ja sopii kaikille, eikä Aleksi ole sen jälkeen enää koskaan aivan entisensä.

Rikoskävelyitä voi bongailla esim. täältä.

Leffaherkku: Pässit

passit_juliste

 

Pässit on islantilainen elokuva, ja se on kahminut palkintoja Cannesissa ja vaikka missä, eikä ole ensimmäinen. Ne 300 000 islantilaista tekevät huippuleffoja ja pelaavat futista kuin hullut, ja menestys olisi jopa ärsyttävää, ellei islannin kieli olisi niin mainion kuuloista, ja yksi suomalainen huippunainen olisi hieman selittänyt suomeksi tätä viikingeistä ja ryöstetyistä naisista syntynyttä kansaa.

Pässit sijoittuu kaukaiseen laaksoon Islannin maaseudulle, jossa kasvatetaan huippurotuisia lampaita. Kiddi (Theodór Júlíusson) ja Gummi (Sigurður Sigurjónsson) ovat veljekset, jotka eivät ole puhuneet toisilleen neljäänkymmeneen vuoteen, vaikka ovat lähimmät naapurit. Heidän lampaansa ovat parhaista parhaat, sukupolvien työn tulos. Lampaat korvaavat heille perheen ja lapset, joita kummallakaan ei ole.

Pässi-kilpailussa veljelleen hävinnyt Gummi löytää voittajapässistä vakavan ja tarttuvan sairauden, ja päätyy tekemään päätöksen, jonka vuoksi vanhat kaunat on haudattava ja veljesten tehtävä yhteistyötä.

Hiljainen huumori uppoaa suomalaiseen ja ehkä meidän on myös helpompi ymmärtää veljesten ratkaisuja, jotka saattavat jossain muualla tuntua hyvin erikoisilta. Lempeä ja hauska juoni ja mainio puvustus ja lavastus. Myös teinit suosittelevat!

PS. Koska islantilaisia on niin vähän, he tuntevat kaikki toisensa, kts. esimerkki tästä.

 

https://youtu.be/wrNl-JAn-DI

Vanha nainen festareilla

flow12

flow10

flow9

flow11

flow8

flow7

flow6

flow5

flow4

flow3

flow2

flow1

flow19

flow20

flow18

flow17

flow16

flow15

flow14

flow13

 

Yksi viikonloppu, jota odotettiin siitä saakka kun palattiin perhelomalta hieman loman tarpeessa. Flow, todella sopiva kohde meille 90-luvun mutafestarireissaajille, joille on kehittynyt kahdessakymmenessä vuodessa mukavuudenhalu, joka on vaihtanut teltat hotelliin ja liftin taksiin. Jonoista ja ruuhkista te olette jo kuulleet kaiken, mutta vaikka vessajonot liikkuivat todella nopeasti ja vessassa oli aina sekä paperia että käsidesiä, kahvijono sunnuntaina oli jotain 45 min, viinijono lauantaina ainakin saman verran, enkä nähnyt Kaukoa kuin katsomon raosta ja se harmittaa. Vähän ristiriitaisin fiiliksin palasin arkeen.

Flow on ihana, eikä se voi olla missään muualla. Mutta ensi vuonna toivottavasti tehdään jotain vähän toisin. Tai myydään taas vain 23 000 lippua per päivä. Tai hankitaan enemmän kahvia?

Tai aivan sama. Nähdään Flow 2017!

Kirjahelmi: Laura Lähteenmäen Korkea aika

IMG_4845

Aina silloin tällöin tulee vastaan kirja, joka jää mieleen pitkäksi aikaa. Se koskettaa niin vahvasti, että tarina liikkuu unissa ja sen maailmaan hukkuu päivisin. Yksi sellainen oli Laura Lähteenmäen Ikkunat yöhön (2014) ja sen vuoksi odotin mieli kihelmöiden Korkeaa aikaa (2016). En pettynyt.

Anna ja Olavi Otso hullantuvat toisiinsa nuorina, ja vaikka sota pirstoo heidän nuoret vuodensa ja vie uuden kodin, rakastavat he toisiaan hullun lailla vielä evakkomatkan päätyttyä Hämeeseen, Pihlajan tilalle. He ostavat tilasta palan maata ja Olavi rakentaa uuden kodin. Anna ja pieni Lauri tekevät kaikkea mahdollista ja yrittävät auttaa myös Pihlajan Heljää, jonka mies makaa liikuntakyvyttömäksi haavoittuneena kammarissaan.

Naisista tulee läheiset työn kautta, vaikka Heljän tunteet eivät ole vain lämpimät eikä Olavi Annan auttamistarvetta ymmärrä. Hän keskittyy oman kotinsa koristelemiseen. Kun Annan ja Olavin toinen lapsi syntyy, Heljän lapsettomuus sattuu Annaankin kipeästi ja hän tahtoisi auttaa siinäkin. Mutta silloin ollaan jo liian pitkällä, ja jotain menee rikki.

Nykyajassa elää Emma, Annan pojantyttärentytär, jonja suonissa virtaa salaisuuksia, rakkautta, vihaa ja katkeruutta. Mummukan mies on lähtenyt, isoisän rakkaimmat kuolevat, äiti ja isä eroavat, ja kaikelle on syynsä.

Kirjan kieli on kaunista ja henkilöt niin aitoja, ettei heidän ahdistustaan voi olla kärsimättä. Kaikki se, mikä heiltä jää sanomatta, jää lukijallekin osin arvoitukseksi ja vain rivien välistä löydettäväksi. Kirjassa on niin monta suurta tarinaa tiivistettynä kiihkeisiin mutta hiljaisiin kohtauksiin, että se on moninkertaisesti itseään suurempi.

Laura Lähteenmäki on tyylitaiteilija ja tunnelmavelho, joka maalaa meille tarinan todeksi sanoilla, joista yksikään ei ole turha.

Täydellinen.

 

Kirjasta muualla blogeissa:

Ullan luetut kirjat

Kirjakaapin kummitus

Sinisen linnan kirjasto

Hiirenkorvia ja muita merkintöjä

Kirjasähkökäyrä