Ihmisen tila radiosta kuultuna

Kuuntelen harvoin kaupallisia radiokanavia, mutta matkalla Mikkeliin ja takaisin takapenkki tarvitsi netin, Spotifyni yski ja minulle jäi autoradio. Kuulin Lauri Tähkän kauhean stalkkeribiisin kerran ja alun kolmesti, liian vähän Vesalaa ja Sannia, käkätystä, kikatusta ja hohotusta, pari hyvää läppää ja paljon todella turhaa hölinää ja hieman yllättäen myös ihmisen tilan radiomainoksista.

Niistä päätellen meillä ei ole ollenkaan rahaa, mutta paljon maksamattomia laskuja tai muuten vaan tylsää, ja päästäksemme tilanteen herroiksi saisimme nyt pikalainaa kaikenlaisiin menoihin nopeasti. Eikä vain yhdestä vaan ainakin viidestä erinimisestä firmasta. Nyt heti! Vain soittamalla!

Meillä on tylsää myös intiimillä elämänalueella, ja tarvitsemme siihenkin esimerkiksi pumpattavaa tai sähkötoimista avustusta. Laskunhan voi maksaa vaikka pikalainalla. Mainokset ovat niin hurjan hauskoja, että aivan kaali halkeaa.

Kumppaneitakaan meillä ei ole, eikä ainakaan kykyä löytää niitä ilman maksullista apua. Laskun voi maksaa vaikka pikalainalla. Ja tiesithän, että ollakseen eliittikumppani ei tarvitse olla kirurgi! Älä! Tavallinen kumppani ei kuitenkaan käy, pitää olla menoa ja rahaa ja no, pärinää.

Sinkku ei voi olla onnellinen! Ilman pärinää yksinäinen, kaksinainen tai vaikka joukollinen rakkaus on tylsää! Ilman rahaa ei voi tehdä mitään! Pitää ostaa lisää! Kuluttaa lisää! Rahaa kyllä on kun vaan soittaa tai tekstaa tai täyttää hakemuksen netissä!

Vai onko Suomen taantuma niin syvä, ettei kenelläkään muulla ole enää varaa mainostaa? Viimeisillä rahoilla laitetaan elämä risaiseksi?

Vai enkö vain sovellu radiomaisnosten kuuntelijaksi, kun ne kiristävät (kukkaista) pipoa?

money

PS. Sen stalkkeri-biisin nimi on kai morsian, ja siinä heppu rakentaa talon ja muut ja vuosikymmeniä kyttää jotain naisparkaa sinne morsiameksi. Todella karmivaa.

Tapaa teiniaikaiset ystäväsi ja voi hyvin

Jos muuttaa lukion jälkeen opiskelemaan satojen kilometrien päähän kotikylästä ja jää sille tielleen, niin yhteydenpito kouluaikaisiin ystäviinkin hiipuu. Tulee puolisoita, lapsia , työkiireitä ja ruuhkavuosia. Aika kuluu eikä enää tulee soitettua noin vain. Lähetetään joulukortteja ja nähdään niistä lasten syntymät, avioerot ja uudet liitot. Sitten nähdään kesälomalla kiireessä kotikylän kaupan edessä ja vannotaan pikaista tapaamista. Kerrotaan autossa puolisolle nuoruusmuistoja, mutta eihän se tunne ketään, eikä naura oikeassa kohdassa.

Kerran ryhdistäydytään ja päätetään tavata. Yllättävien elämäntilanteiden vuoksi sopiva aika löytyy kahden vuoden kuluttua.

IMG_3827

Vähän jännittää. Entä jos kaikki ovat muuttuneet aivan tuntemattomiksi? Entä jos kukaan ei pidä minusta? Olenko muuttunut liikaa tai liian vähän? Entä jos enää ei ole mitään puhuttavaa? Arkikiireessä tapaaminen tuntuu olevan edessä yhtäkkiä ja siinä ne sitten ovat, aivan samannäköisinä kuin 25 vuotta sitten yläasteen pihalla. Samanlainen hymy, sama ääni, sama nauru.

Kauan sitten opeteltiin yhdessä olemaan ihmisiä. Toisinaan ei osattu, vaan käyttäydyttiin kuin aivottomat niin toisiamme kuin muitakin kohtaan. Oltiin olevinamme paljon aikuisempia kuin oltiinkaan. Ymmärrettiin aivan kaikki rakkaudesta ja ihmissuhteista. Nyt huomataan ettei ymmärretä vieläkään.

Yksi on pysynyt yhdessä kouluaikaisen poikaystävänsä kanssa ja kasvattanut jo lapset aikuisiksi. Toinen on joutunut myrskyyn, vaikka piti olla tyyntä ja aurinkoista. Kolmas joutui aloittamaan alusta ja saa vielä nauttia leikki-ikäisen hoivaamisesta. Neljäs ajatteli olla vapaa ja elää vain itselleen, mutta päätyi rouvaksi ja suurperheen äidiksi.

Silti ollaan samoja. Sydämeen sattuu toisen suru ja tekisi mieli mennä vääntämään nenästä törppöjä exiä ja niiden nyxiä. Loukkaantuu verisesti toisen puolesta ja riemastuu villisti muiden onnesta ja onnistumisesta. Jos on kasvanut yhdessä, ei koskaan kasva kokonaan erilleen.

IMG_3828

Yö kääntyy aamuksi. Tähdet ovat kirkkaampia pohjoisen pimeällä taivaalla ja revontulet tavallinen juttu.

Mieli kuplii monta päivää. Esiin nousee unohdettuja asioita ja muistoja. Löytyy sellainen pala itsestä, jonka luuli kadottaneensa kauan sitten.

 

 

 

Kehu lastasi, mutta milloin?

Kävin viime viikolla kuuntelemassa livenä idoliani Jari Sinkkosta. (Miksi muuten Kodin Kuvalehdessä ei ole megapostereita? Jari Sinkkonen kiitos!)

Olen ilmeisesti lukenut hänen kirjansa riittävän tarkkaan, kun mitään uutta lapsen itsetunnon kehittymisestä ja tukemisesta ei mieleeni tarttunut, mutta jäin taas kerran pohtimaan lapsen kehumista.

Sinkkonen puhui siitä, ettei kannattaisi kovin kevyesti joka tekoa palkita vuolaalla kehumisella, koska liian pienestä kehuminen saa lapsen lopettamaan yrittämisen ja alisuoriutumaan. Lapsi myös huomaa herkästi feikkikehut, ja ajattelee ettei oikeasti ole hyvä, jolloin itsetunto kärsii. Menneinä vuosikymmeninä kehumisen taas ajateltiin ylpistävän lasta, joten jätettiin kaikki hyvät hommat huomiotta ja ojaan mentiin rytisten.

Mikä on siis sopiva määrä, tai sopiva syy?

Vaikka viljelen kehuja lapsilleni ennemmin liikaa kuin liian vähän, olen huomannut kehuvani liian usein pelkästään heille helppojen asioiden menestyksekkäästä suorittamisesta.

Hyvämuistista teiniä palkitsen koulumenestyksestä, jonka eteen hän ei ole tehnyt muuta kuin kuunnellut tunnilla. Tunnilla kuunteleminen ei tietenkään ole sekään itsestäänselvyys, mutta rauhallisen ja joustavan temperamentin omaavalle lapselle se on helppoa.

Sosiaalisesti lahjakkainta mutta herkkää lasta kehutaan niin koulussa kuin kotona hyvästä käytöksestä ja toisten auttamisesta. Se on ollut hänelle aina luonnollista ja selvää, mitenkään muuten hän ei osaisi ollakaan.

Osaanko ja muistanko ollenkaan kiittää yrittämisestä ja harjoittelemisesta? Siitä, että on treenannut ahkerasti, vaikka tulos ei olisikaan kiitettävä?

Epäilen, että tässä olisi vielä opeteltavaa. On liian helppoa kuitata menestymättömyys vaikka perintötekijöillä tai olosuhteilla. Haluanko lapsen oppivan selittelemään epäonnitumisiaan uudelleen yrittämisen sijaan?

Kaikkia taitoja voi harjoitella, enkä saisi antaa lapsen sluibailla rättikässää vain siksi, että vasurina voi olla joskus haastavaa. Vaikka minä olin aivan onneton telinevoimistelussa, voi lapseni oppia ja olla hyvä. Ja vaikka ei olisikaan, yritän muistaa kehua häntä sinnikkäästä yrittämisestä, enkä siitä, että löytää aidan matalimman kohdan.

Jari Sinkkonen
Tässä on upea kännykkäkuva takarivistä, mutta siellä jossain näkyy Jari Sinkkonen.

 

Eikö enää koskaan ole turvallista?

Tämän päivän uutinen on ollut meidän suomalaisten kokema turvattomuuden tunne. Koskaan kylmän sodan päättymisen jälkeen emme ole olleet yhtä huolissamme tulevaisuudestamme.

Osa kansaa riemastui tuloksesta: turvapaikanhakijoiden syy! Ei se ole ihme kun naisia raiskataan joka nurkalla ja käpälöidään keskellä päivää kaupungilla. Tarvitaan katupartioita! Osa typerästi käyttäytyvistä turvapaikanhakijoista on saanut leimattua koko joukon somen ja median avustuksella.

Turvapaikanhakijoita_epäiltyinä_uudenvuodenyön_seksuaalirikoksista_–_poliisi__näin_uhreja_valikoitiin_-_Kotimaa_-_Ilta-Sanomat

Osa pelkää katupartioita, ainakin niitä mustatakkisia. Eikä ehkä ihan syyttä: miten ihminen, joka on tuomittu rikoksista, voisi olla varmasti oikeamielinen ja luotettava apu? Miten käy, jos heitä provosoidaan? Katupartiomiehistäkin varmasti osa on oikeasti hyvällä asialla ja tahtoo suojella naisia ja lapsia, mutta osa typerästi käyttäytyvistä on saanut leimattua koko joukon -somen ja median avustuksella.

Suomen_katupartiot_nousivat_otsikoihin_Shanghaissa_asti_–_”Osoittaa__miten_pahaksi_tilanne_on_muuttunut”_-_Kotimaa_-_Ilta-Sanomat

Suuri osa pelkää työpaikkansa puolesta. Talous on ns. maalannut itsensä nurkkaan ja ikuinen velanotto ei olekaan kestävä ratkaisu. Tehtaita on suljettu ja rahdattu halvempiin maihin, ostovoima on heikentynyt ja hallitus leikkelee sitä edelleen pienemmäksi. Kansa alkaa huoliryppy otsalla laittaa kolikkonsa sukanvarteen ja yhä useampi yritys pyristelee ja kaatuu. Talouden taantuma uhkaa Kiinan yskähdellessä kääntyä maailmanlaajuiseen laskuun.

Ilta-Sanomat_-_IS_-_Suomen_suurin_uutismedia

Iltalehti_fi___IL_-_Suomen_suurin_uutispalvelu

Sääkin on muuttunut uhkaavaksi. Ennen tähän aikaan vuodesta oli vain tammikuu, johon kuului niin lumisade kuin pakkanenkin. Nyt meitä kurittaa Siperian kylmyys ja lumihelvetti. Tuskin niistä on selvitty ja ennätystulvissa kahlattu, kun kesällä iskee tappohelle.

Taudit leviävät, tuholaiset saapuvat laumoittain, kaikki ruuat aiheuttavat syöpää…

Iltalehti_fi___IL_-_Suomen_suurin_uutispalvelu

Miten tämä maailma tällaiseksi muuttui? Voisinko saada takaisin sen suloisen 1980-luvun, jolloin kaikki oli ihanaa ja turvallista?

Tai jos nyt jossain joku ydinvoimala räjähti ja radioaktiivinen laskeuma sattui putoamaan Suomeen, niin ei siitä suotta kannattanut uutisoida ja hermostuttaa Neuvostoliitt kansaa. Tai siitä, että Varsovan liiton ja Naton tyypit tuijottivat toisiaan sormi napilla ihan tuossa Tanskan itärannikolla ja papparaiset kännissä soittelivat niille toimintaohjeita.

Jos nytkin lakattaisiin uutisoimasta kaikesta kurjasta?

Ai mutta eihän se käy, koska me rakastamme inhottavia ja pelottavia uutisia. Me klikkaamme vain, jos otsikosta jo näkee, että maailmanloppu tulee ja tauti, tai ainakin jollekin tuli. Katso kuvat!

Me klikkaamme kyllä pelolle ja kurjuudelle, kauhulle ja kuolemalle, ja koska me klikkaamme, mainosmies haluaa tälle hyvälle klikkisivulle laittaa oman ilmoituksensa uudesta ihmelääkkeestä, joka suojaa meitä kaikilta näkymättömiltä vaaroilta, ja lisäksi hirveän turvallisesta autosta, joka ehkäisee ilmaston lämpenemisen ja kolarit. Lehtimoguli haluaa rahaa ostaakseen enemmän sitä hyvää lääkettä, ja parikin hienoa autoa, ja sanoo, että nyt on saatava väki klikkaamaan paljon, että mainosmies maksaa. Että tässäpä teille korillinen pelottavia sanoja, joita laitatte joka jutun otsikkoon ainakin yhden. Tai saatte potkut. Minäpä tästä lähdenkin autokaupoille, että morjens.

Rajut_kuvat__Äänekoskelaismies_hakkasi_halkoja_-30_asteen_pakkasessa_–_sormiin_vakavat_paleltumavammat_-_Kotimaa_-_Ilta-Sanomatkuvakaappaukset Iltalehti ja Ilta-Sanomat illalla 21.1.16

 

 

 

Uusi vuosi

Arvatkaa, mikä on mun mielestä ihanaa tammikuussa? Ei mikään lumi ja pakkanen, vaan se illuusio uudesta elämästä. Hops vaan vahdetaan seinällä roikkuva paperinen lehtiö uuteen ja koko vanhan elämän ikävät jutut voi viskata kierrätykseen sen mukana. Aloittaa aivan alusta.

Olla vaan yhtäkkiä nuorempi ja laihempi ja lihaksikkaampi, sellainen aktiivinen mutta suloinen jokapaikanhöylä, joka jaksaa tehokkaan työpäivän jälkeen käydä jumpassa ja kaupassa, tehdä superhyvää ja -terveellistä ruokaa perheelle, kuulustella läksyt ja kuljettaa lapsia koko illan harrastuksiin ja siinä samalla itse juosta kympin puoleen tuntiin ja käydä vähän vapaaehtoistyössä. Illalla kotona ihan äkkiä vielä ehtii silittää kaikki pyykit, tehdä kasvohoidon, opiskella uutta kieltä ja lasten iltapalan ja iltasadun jälkeen sytyttää kynttilöitä makuuhuoneeseen. Sitten nukkuu kymmenen tuntia täydellisen rentouttavaa unta ja herää puoli viideltä leipomaan aamiaissämpylöitä eilisen luomuporkkanaraasteen jämistä, ja ehkä vähän pullaa työkavereille, ennen kuin kipaisee aamu-uinnille ja perhettä herättelemään.

Ai että olen energinen ja supernainen sen kolmisen minuuttia, joka tämän kaiken kuvittelemiseen menee. Ensi jouluna teenkin joulukortit itse ihan siitä saakka, että tehdään lasten kanssa paperia itse! Kevääksi täytyy jo tilata luomulantun- ja -porkkanansiemenet, että saa omasta maasta laatikkotarpeet. Entä mehiläisiä pihaan, eikö mehiläisvahasta voisi tehdä kynttilöitä? Neulomisen voisi aloittaa jo nyt, että joululahjat ehtivät, toisaalta jos ottaisi lampaita ja saisi villoista itse kehrättyä lankaa..! Ja kanat, niitä pitäisi olla omalla pihalla! Kasvimaatakin täytyy kyllä laajentaa, koska pojat syövät jo niin paljon ja omasta maasta tulisi ainakin perunat saada. Ehkä kaivan pihaan maakellarin, onhan meillä hyvä lapio.

Tai jos menisi nyt heti vähän lepäämään ja huutaisi yläkertaan, että joku voisi tyhjentää tiskikoneen ja viedä koiran ulos.

Ja kasvattaisi kesällä sitä samaa kuin ennenkin. Herneitä fasaaneille, salaattia etanoille ja voikukkia meille muille. Jos jaksaa.

IMG_3128

OLYMPUS DIGITAL CAMERA