my_summer_car_official_site

Teinilläni on Datsun 100A

13-vuotias alkoi puhua muutama viikko sitten kesäautosta. Sellainen superhauska my summer car pitäisi saada, mielellään pian, ja erityisen hyvä se olisi nyt loka-marraskuussa, kun ulkona on huono sää. Mitä se puhuu?

Se oli peli, My Summer Car, jolla on tosi makeat ysärikotisivut. Taustalla pauhaavat parhaat ysärihitit ja pelin pointtina on koota Datsun 100A suunnilleen osista. Välillä voi käydä lähikaupassa tai ajella vain ympäriinsä, mutta pitää muistaa pitää perustoiminnoista huolta. Katsastusmies joko hyväksyy tai hylkää ajoneuvon kunnon, yleensä kai hylkää. Lähibaarissa saa pelata pajatsoa, maisema on tylsä, jos saa autostereot toimimaan, voi asentaa myös subbarit (en tosin ole ihan varma, mitkä nämä ovat, mutta näistä pojat puhuivat 1990-luvulla). Saunomaankin pääsee, ja halkoja hakkaamalla voi saada lisää rahaa ja tilata uusia parempia osia.

Ihanan nostalgista!

Mieskin olisi halunnut saman pelin, mutta se ei toimi missään työläppäreissä tietenkään. Tulossa on myös lisää toimintoja, kuten tarra takaikkunaan ja mahdollisuus tehdä kiljua ja myydä sitä.

Oi ihana nuoruus suomalaisella maaseudulla 1990-luvulla. Lapseni on haltioitunut.

Isompi teini kertoi, että toisin kuin voisi luulla, peli ei ole suosittu vain Suomessa, vaan sitä pelataan ympäri maailmaa. Mikä mahtava matkailunedistämismahdollisuus Suomelle: ysäripuisto, jossa saa ajaa kesäautoilla, saunoa, käydä tunkkaisessa baarissa ja vouhottaa tapella takalasso hulmuten.

12

03

06

 

lempi04346-1

Lukupiirissä Minna Rytisalon Lempi

Ja hän ottaa askeleen eteenpäin, vetää hansikkaan pois kädestään, sileästä, pitkäsormisesta, kauniskyntisestä, ja hän ojentaa sen, katsoo kumpaakin, ensin naista, sitten miestä, ja miehen kasvoilla on ilme ettei ikinä ennen, ja miehen silmien jään takaa nousee uusi valo, kasvoilla liikkuvat käytöstä unohtuneet lihakset, ja mieheen hänen katseensa jää, kun hän sanoo, ja äänikin on sama: tulinko minä  oikeaan paikkaan?

Kirjamessujen suositut lukupiirit kokoontuivat tänä vuonna kolmannen kerran. Sain osallistua Lempi-lukupiiriin piiristä kirjoittavana bloggaajana, vaikka en olekaan oikea kirjabloggaaja.

Messukeskuksen luentotilaan oli kokoontunut kymmeniä naisia ja pari miestä. Lukupiiriläisiä Oulusta, Tampereelta, Helsingistä, nuoria, vanhempia, luultavasti-keski-ikäisiä, rohkeita puhujia, hiljaisia kuuntelijoita, pohdiskelevia ja herkästi hymyileviä. Kaikilla silmissä itsensä onnelliseksi lukevan ihmisen sielun kirkas palo. Edessä kaksi toisiaan kohti nojautuvaa naista, joista toisen edessä kirjaa ojentava jono. Ilmassa sopivasti jännitystä ja paljon innostusta: puolitoista tuntia aikaa puhua kirjailijan kanssa ja kuulla muiden lukijoiden ajatuksia.

Lempi on kirjoitettu nopeasti iPadilla

Minna Rytisalo kertoi haaveilleensa kirjan kirjoittamisesta aina, mutta ei uskonut pystyvänsä siihen ”vain” äidinkielen opettajana, ilman kirjoittajakoulutusta. Toissa keväänä ylioppilaskirjoituksia valvoessaan hän tuli kuitenkin ajatelleeksi tarinan, josta syntyi Lempi. Minna kirjoitti kesän, ei alusta loppuun, vaan jokaisen kolmen kertojan tarinaa niin että ne kasvoivat kuin metsä, joka kohdasta. Kustannussopimus allekirjoitettiin vuosi sitten.

Lempin kustannustoimittajana toiminut Hanna Pudas kertoi, että vaikka Lempi on kirjoitettu nopeasti, se oli jo hänen käsiinsä tullessaan hyvin valmis. Nyt hänen tehtävänsä oli pitää lukupiiri käsissään ja jakaa puheenvuoroja tasaisesti innokkaalle yleisölle. Kirjailija sai rauhassa vastata kysymyksiin, eikä joutunut kovin pahoihin paikkoihin, vaikka terävä yleisö teki vaikeita kysymyksiä. Juonipaljastuksia ei varottu, ja se vapautti pohtimaan kirjan kertojien motiiveja ja elämää.

Kirjan synty kiinnosti kuulijoita. Oliko henkilöillä tai tapahtumilla vastine todellisuudessa? Minna Rytisalo kertoi, että ei ole, mutta pohjoisen tarinat ovat varmasti tiedostamattakin vaikuttaneet tapahtumiin. Lapin sota on pohjoisen trauma, josta on vaiettu kauan, mutta pelottavia tarinoita ovat kuulleet kaikki asukkaat.

Henkilöt lukupiiriläisten silmin

Elli herätti eniten tunteita, puolesta ja vastaan. Saman kirjailija oli huomannut jo aiemmin. Elli on orpo ja osaton, joka on tottunut tekemään työtä ja olemaan näkymätön. Hän ei näe hyvin, eikä ehkä siksi osaa oikein tulkita muiden tunteita, vaan suhtautuu ihmisiin epäillen. Kun Elli pääsee aputytöksi Pursuojalle, hän odottaa elämän jotenkin muuttuvan, mutta onkin vielä näkymättömämpi talossa, jonka nuoripari näkee vain toisensa, ja sitä rakkautta vasten Ellin yksinäisyys piirtyy mustana.

Mikä on se tunne, jolla ei ole nimeä. Samaan aikaan polttavan paha ja kade, samaan aikaan kiihkeä ja hullu. Sen vallassa minä olin, kun seisoin saunapolulla rievut käsissäni, maa velloi jalkojen alla ja kieli suussa turposi. Ei minua pelottanut, ei, mutta kuulin ja tiesin kaiken ja sen lopunkin. Näin kerrankin ihan kirkkaasti. Olisin voinut kävellä rantaan, potkaista sinut veteen, hukuttaa, olla siinä samalla tavalla. Ja jos kerran olisin saanut olla, edes yhden kerran, se olisi hyvittänyt kaiken. Sen takia olisin voinut ottaa sinut hengiltä.

Viljami on onnellisen kodin poika. Mutta äiti kuolee ja isäkin pian, ja hän jää yksin tekemään kaiken niinkuin pitää. Sattuma vie Viljamin tilanteeseen, jossa hän saa puhuttua kauniille tytölle. Seuraavat kihlat ja häät. Viljami pitää hyvää huolta kauniista kauppiaan tyttärestä, joka ei ollut tottunut elämään maatilalla, vaan juomaan kahvinsa kahvilassa ylioppilaslakki päässä. Onni on täysi, eikä Viljami tahdo ajatella vielä sotaa, joka odottaa miestä. Sieltä palaa Viljami, jonka pinta on ehjä, mutta sisällä ei ole mitään, jos kotona ei odota kukaan.

Kauanko voi tehdä kahdenkymmenen kilometrin matkaa. Kuinka siihen kaikkeen voi palata. Siellä on koko Korvasjärven kylä, veden sini, oman laiturin kuluneet laudat, polku rantaan, navetan oven ruostunut ripa, sisällä pirtinovi, jonka saranoihin pitäisi tiputtaa öljyä, ja minun paikkaniko siellä, missä. Siellä on ruokapöytä, jonka isä teki ja jonka ääressä sinun kanssasi istuimme, liian vähän aikaa, vain loppukeväästä sydäntalveen.

Sisko on Lempiä vaaleampi ja vakaampi, kauppiaan tyttäristä rauhallisempi. Vasta hänen tarinansa kokoaa kauniit ja julmat palat kokonaisiksi ihmisiksi. Kertoo, mikä Lempissä on totta ja mikä vain Viljamin unta tai Ellin kuvitelmaa. Kuinka jokainen näkee ihmisen omista lähtökohdistaan, uhkana tai mahdollisuutena siihen, mitä ilman on jäänyt.

Kolme kertojaa, neljä aikajanaa

Kirja on saanut loistavia arvosteluja ja on yksi kymmenestä Helsingin Sanomien Kirjallisuuspalkinnon finalistista, vaikka emme lukupiirissä sitä vielä tienneetkään. Kolme kertojaa, joilla on kaikilla selvästi aivan oma äänensä, kaikkien elämään vaikuttava rakkaus ja taustalla kuuluva sota ovat ne palaset, joihin lukupiiriäiset olivat erityisesti ihastuneet. Niiden onnistuneeseen yhdistämiseen Minna Rytisalo oli käyttänyt neljää aikajanaa, joissa kulki niin kolmen kertojan kuin meneillään olevan sodankin kohtalo.

Nuoren ihmisen kirjoittama todenmakuinen kuvaus 1940-luvun naisista ja naiseudesta sai kiitosta. Naisen asema ja seksuaalisuus olivat siihen aikaan hyvin ahtaat, eikä rakkaus ollut avioliitossa välttämättä tärkeintä. Sisaruus ja erityisesti kaksosuus herätti paljon ajatuksia, mutta myös kaikkien päähenkilöiden äidittömyys. Kirjailijan mukaan äidittömyys ei ollut hänelle merkittävä teema, enemmänkin sattuma.

Saako Lempi jatkoa? Ei saa, mutta jonkinlainen ajatus uudesta kirjasta on olemassa. Aikaa kirjoittamiseen opettajan ja ekaluokkalaisen äidin ei ole helppo löytää.

Kirjan herättämien ajatusten lisäksi oli kiinnostavaa kuulla tarinoita osallistuneiden lukupiirien takaa. Upeita erilaisia ryhmiä, mutta yhteistä kaikille se, kuinka tärkeitä osallistujilleen ne ovat. Upea joukko ajattelevia ja älykkäitä naisia, joita olisi voinut kuunnella kauemminkin. Kirjan lisäksi käsiteltiin sotatraumaa, puhumattomuutta ja sukupolvien perintöä.

Mitähän olisivat Lempin pojantyttäret kommentoineet?

Kursivoidut kohdat lainauksia kirjasta.

 

minna_rytisalo_signeeraa

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

nursery-school-345518_1280

Liian vanhoja lapsiparkkiin

Esikoinen oli noin 3-vuotias, kun vein hänet ensimmäistä kertaa lapsiparkkiin. Ajattelin, että pojalla olisi hauskempaa leikkipaikassa kuin kiireesti kierrettävässä kaupassa. Huuto alkoi, kun olimme noin kymmenen metrin päässä, ja se kuulosti siltä, että oli pakko palata takaisin. Hän ei ollut valmis lapsiparkkiin.

Kun pikkuveli kasvoi, veljekset saattoivat joskus jäädä yhdessä leikkimään parkkiin, mutta aina sen verran murheellisen näköisinä, että palasin mahdollisimman pian takaisin. Suunnilleen samoihin aikoihin käytiin lehtien yleisönosastoilla ja muuallakin kiivasta keskustelua siitä, saako lapsia pitää ostoskärryissä ja pitääkö ylipäätään lapsia edes ottaa mukaan kauppaan, koska a) he häiritsevät melullaan ja arvaamattomuudellaan muita ihmisiä ja b) kärsivät itse siellä, kun itsekkäät vanhemmat vain haluavat shoppailla päivät päästään.

Ikävä kyllä, jostakin oli lapsiperheellekin ruoka ja tarpeelliset tavarat haettava, eikä työssäkäyviä isovanhempia satojen kilometrien päästä noin vain soitettu taaperoita vahtimaan kauppareissun ajaksi. Lapset tottuivat olemaan mukana monenlaisissa paikoissa ja yleensä kaikki sujui hyvin. Asuntolainaa hakiessa saattoi virkailijan kasvoilta lukea hetkellisen järkytyksen, kun ilmestyimme tapaamiseen vauva sylissä ja pari taaperoa lahkeissa kiinni. Talopaketin valintaan vaikutti yllättävän paljon myyjän reagointi seurueeseemme. Eräs suuri kotimainen talotehdas oli suosikkimme, mutta keski-ikäinen naismyyjä  oli niin selvästi raivoissaan lapsiasiakkaista ja kohteli meitä suorastaan inhottavasti, joten kauppa jäi tekemättä. Se myyjä, joka suhtautui tilanteeseen rennosti teki kaupat.

Lapsiparkkia olisi siis usein tarvittu, mutta väkisin ei lapsia sinne tahdottu jättää. Kuntosalilla kuulin huudon musiikin yli saliin, ja eipä se juuri kannustanut jumppaamaan. .

Noin vuosi sitten silloin juuri kahdeksan täyttänyt kuopus huomasi Ikeassa kivannäköisen leikkipaikan, mutta oli sinne jo liian vanha. Taas harmitti, mutta lapsi ymmärsi asian ja jäi pohtimaan, miksi pienille on leikkipaikka, johon he eivät vielä halua ilman vanhempia jäädä, ja isommille ei, vaikka he tahtoisivat leikkiä.

2000-luvun alussa lapsiparkkeja oli paljon enemmän kuin nykyään. Varmaan tämä ongelma on huomattu.

Miten kauppakeskukset tai hypermarketit voisivat helpottaa vanhempien asiointia? Vai onko kotiinkuljetus ainoa tapa selvitä?

 

Kirjamessut, täältä tullaan

Kahvi höyryää kupissa ja Helsingin aamu kohisee kahvilan ikkunoiden takana. Kaupungin pimeä yö vaalenee aamuksi samalla kun ihmiset työntävät tuulta sateenvarjoillaan.

Pian pakkaan kassini ja suuntaan kohti ihanaa ruuhkaa ja hulinaa Kirjamessuille. Päivä täynnä kiinnostavaa ohjelmaa ja lukemattomia kirjoja.

Neljältä alkaa tilassa 201 Minna Rytisalon Lempi -kirjan lukupiiri, johon osallistun ja palaan asiaan täällä myöhemmin.

Mukavaa päivää ja muista sateenvarjo!

kirja16_bloggaajat

Nuorisomuoti – Nuorisolaisten syystalven uutuudet

Syksyllä ei välttämättä enää tarkene t-paidalla ja shortseilla, mutta hupparilla, bombertakilla ja collegepaidalla selviää syksystä ja alkutalvestakin. Tässä Junkyardin, Elloksen ja House Of Brandonin syys- ja talviuutuuksia.

b70bf2196a38bd7395a10c2417956ac1
1.
nai-yttoi-kuva2016-10-24kello14-28-13
2.
nai-yttoi-kuva2016-10-24kello14-31-49
3.
nai-yttoi-kuva2016-10-24kello14-36-43
4.
nai-yttoi-kuva2016-10-24kello15-04-03
5.
nai-yttoi-kuva2016-10-24kello15-07-02
6.

nai-yttoi-kuva2016-10-24kello15-14-16
nai-yttoi-kuva2016-10-24kello15-16-30

nai-yttoi-kuva2016-10-24kello15-19-44
nai-yttoi-kuva2016-10-24kello15-22-18

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

1. Knowledge Cotton Apparel kevyttopppatakki  2. Adidas bts huppari  3.Urban Classics padded windbreaker bombertakki 4. Knowledge Cotton Apparel collegepaita  5. Urban Classics shortsleeve long raglan  6. Fila t-paita Aleksei  7. Fila pilot bombertakki 8. Adidas reppu 9. Colour Wear Bowl huppari 10. Anerkjendt t-paita

Kirjoittaja on 15-vuotias TET-harjoittelija, joka oppi tänään tekemään mainoslinkkejä.